Kehitysmaa voitti

Ayodhyan tapauksesta oli tulossa Lucknown hovioikeuden tuomio torstaina kello 15.30. Kyseessä oli yksinkertaistetusti hindujen ja muslimien välinen kiista oikeudesta harjoittaa uskonnollisia menoja Ayodhyan temppelin paikalla. Kun hovioikeus oli 60 vuoden venyttelyn jälkeen antamassa tällaisesta asiasta päätöksen, niin totta Mooses hindunationalistit ja äärimuslimit keräsivät jo sytykkeitä, keppejä ja kivenmurikoita.

Torstaina kello 15.30 pelättiin levottomuuksien alkavan koko Intian alueella. Oli odotettavissa, että häviäjät eivät olisi hyviä häviäjiä, vaan päättäisivät näyttää kuka oikeasti oli oikeassa. Kaikki poliisit, asevoimat ja turvamiehet oli komennettu asemiin. Bangaloreenkin oli tuotu 18.000 ylimääräistä poliisia. Torstaiksi ja perjantaiksi koulut suljettiin, viinanmyynti kiellettiin, kokoontuminen yli viiden hengen ryhmään tai minkään plakaatin esitteleminen olivat laittomia, kaikki kaupat sulkivat ovensa torstaina kello 15. Länsimaalaisia neuvottiin ylipäätään pysyttelemään sisätiloissa.

Torstaina TV-kanavat tuuttasivat taukoamatta taustatietoa ja spekulointia päätöksestä. Poliitikot ja filmitähdet vetosivat rauhan puolesta osapuoliin: tämä oli näytön paikka, jos pystymme vastaanottamaan oikeuden päätöksen ikivanhasta asiasta, todistamme Intian siirtyneen uuteen aikaan. Kello 15.15 tuli epätyypillisesti ilmoitus: päätöksen julkistamista oli tyypillisesti lykätty ja se tulee kello 16 jälkeen. Siis tyypillistä Intiassa on määräaikojen venyminen, epätyypillistä on, että myöhästymisestä vallan ilmoitetaan etukäteen. Jännitys tiivistyi.

Kello 16 jälkeen TV-kameroiden eteen ilmestyi joukko tuomareita, ympärillä oli saatanallisesti möykkäävä ja tyrkkivä toimittajajoukko, tuomareiden takana jotkut näyttivät voiton merkkiä, huudettiin kovasti, monet kännykkään, mistään ei saanut selvää. Tätä jatkui noin puoli tuntia ja studiojoukkueet yrittivät arvailla, mikä olikaan tuomioistuimen päätös.

Kello 16.30 saatiin kameran eteen yksi tuomari puhumaan, hän kertoi monisanaisesti omista näkemyksistään eikä siitäkään oikein tolkkua tullut. Vasta monen haastattelun jälkeen kello 17 aikoihin alkoi päätös hahmottua toimittajille ja minulle: Ayodhyan temppelin alue oli päätetty jakaa kolmeen osaan, yksi osa muslimeille, kaksi osaa kahdelle hinduyhteisölle.

Iloisesti huokaisten Tapani
- mutta silti alituisesti tarkkaillen kyteekö pinnan alla...

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Siirtomaaherra olisi lyönyt vetoa siitä, että tulee mellakoita. Joku intialainen kirjoitti jossain lehdessä Kansainyhteisön kisoihin liittyvistä lahjus- ym. hygieniaskandaaleista, että mitäs me intialaiset tätä hävetään, mehän olemme oikeasti kehitysmaa kolmannesta maailmasta, täällä on vielä tällaista! Hyvinkin osuvasti ilmaistu. Eli täällähän myös mellakoidaan väkivaltaisesti. Mutta nytpä oikeuden päätös sai aikaan vain hämmennystä, joka tänään perjantaina on hiljalleen tiivistynyt lieväksi tyytyväisyydeksi ja lieväksi tyytymättömyydeksi. Jokainen sai jotakin mutta ketään julistettu voittajaksi. Eli ei niitä väkivaltaisuuksia sittenkään tullut, joten minä hävisin ja julistan Intian voittajaksi. Se oli kehitysmaalta hieno kehitysaskel eteenpäin!

Epähygieenisiä uutisia Intian maineelle

Kuulin Suomen matkallani radiouutisista hauskan vertailun vatsataudin riskeistä. Jos suomalainen matkustaa Belgian sijasta Intiaan, vatsataudin riski on 600-kertainen. Täällä on oltu taas kolme päivää, mutta eipä ole ns. intialainen laihdutuskuuri käynnistynyt. Päinvastoin, kun ruoka on ollut hyvää niin paino on hiukan noussut. En kuitenkaan tohdi ilmoittautua painonnostoon Kansainyhteisön kisoihin, koska tuoreen uutisen mukaan Delhin upouuden painonnostohallin välikatosta oli tippunut levyjä alas.

Paikallisen uutisvirran surullinen puheenaihe on näinä päivinä ollut Kansainyhteisön kisojen järjestelyt Delhissä. Suurkisat koskevat kolmasosaa planeetan väestöstä ja kyseessä on Intian kaikkien aikojen hienoin ja suurin kansainvälinen tapahtuma. Kisat pitäisi avata ensi viikolla, urheilijoita pitäisi tulla jo joukkueittain, kaiken pitäisi olla kunnossa. Mutta, mutta… - kun tämä on Intia. Sanovat intialaiset itsekin ja jopa vaativat syyllisiä vastuuseen.

Tähän mennessä järjestelyissä on valitettavasti nähty jokseenkin kaikki mahdolliset mokat. Lahjontaa, villaisella painamista, sääntöjen vastaista rakennusurakointia, myöhästymisiä, vastuunpakoilua, romahtanut kävelysilta ja 26 loukkaantunutta. Huippu-urheilijoita on jättäytynyt pois, perusteluina mm. dengue-kuumeen riski, hygieniataso ja turvallisuus. Terrorismin uhka lienee todellinen, viime viikonloppuna Delhissä kaksi taiwanilaista loukkaantui, kun pyssymiehet tulittivat turistibussia.

Kaikkialla on havaittavissa, että surulliset intialaiset haluaisivat olla ylpeitä kisoista ja omasta maastaan. Tämä on suuri näytön paikka, Intia halutaan urheilla maailman kartalle. Tavoitteena on samankaltainen maineteko kuin Pekingin olympialaiset Kiinalle. Mutta nytpä sanotaan, että maine on menossa kokonaan ja kisatöppäilyt heikentävät jo Intian kansainvälistä luottoluokitustakin.

Kansainyhteisön suurin uutistuutti BBC on levittänyt hauskoja kuvia kisakylästä, joka odottaa saapuvia urheilijoita, hauskasti käsittämättömän saastaisessa kunnossa. (En nyt käytä hauskaa suomalaissanaa paska, vaikka sitäkin kuvissa näkyy). Intian olympiakomitean pääsihteeri tosin hauskasti totesi, että eri maissa on erilaiset hygieniakäsitykset. - Mitähän hauskaa tässä on vielä tulossa? Vielä ei vatsassa tunnu mitään…

Intialaisten puolesta jännittäen Tapani
- ja nauttien jälleen estottomasti kuullessaan puhuttelussa ”Sir” ja sehän lämmittää siirtomaaherraa melkeinpä enemmän kuin täkäläinen normaalinlämmin 28-asteinen syyspäivä

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Menetin ensimmäisen intialaisen puhelinnumeroni, kun kävin Suomessa työmatkalla. SIM oli nääs lompsassa viisi viikkoa ja pienellä painettujen sääntöjensä mukaan operaattori soitti tarkistussoiton, kun numero oli ollut 30 päivää käyttämättä. Kun en vastannut, panivat tilauksen poikki ja numeron jäihin. Halusin tietenkin pitää vanhan numeron, jota olin jo asiakkaille ja ystäville levittänyt. Käytin lähes työpäivän asioimiseen AirTelin kanssa. Autonkuljettajamme Kumar avusti ansiokkaasti käyttäen perinteisiä intialaisia narratiivisia keinoja. Vaan ei, tässäpä tiedoksi ihka uusi numero: +9188 6106 3914. - Saa soittaa ja tekstailla. Ja plussan paikalle 99588, jos haluaa Globetelin Intia-hinnan 0,17 e/minuutti. Vai tiedätkö halvemman vaihtoehdon?

Viihdesurffailua

Oletteko nähneet intialaisia musiikkivideoita? Niissä on melkein aina tämä kaava: tähti laulaa räytyen, vastakkaista sukupuolta oleva tähti laulaa räytyen, sitten ne laulaa yhdessä, taustalle ilmestyy miehelle miesjoukko & naiselle naisjoukko, kaikki ketkuttavat hurjasti samanaikaisesti samoja liikkeitä, tähti/tähdet rivistöjen edessä/keskellä. Joissakin lauluissa tähtipari MELKEIN pussaa. Tärkein elementti kuitenkin on suurten joukkojen tanssi.

Suosittelen katsottavaksi ”Eros Entertainmentin” tuottaman musiikkikappaleen ”Marjaani” visualisoinnin elokuvasta ”Billu Barber”. Väärien odotusten välttämiseksi huomautan, että mielikuvia herättävistä nimistä huolimatta kyseessä on puhtaan siveää intialaista viihdeperinnettä. Pääosissa ovat Bollywoodin huippusuositut näyttelijät: Kapoorin näyttelijäsuvun kaunoinen Kareena ja kaikkien aikojen rikkain, menestynein ja suosituin 44-vuotias suosikkipoika Shahrukh Khan. Laulajina he ovat toki vain suunaukojia, mutta tiukka esitys kannattaa katsoa, tästä pääset youtubeen http://www.youtube.com/watch?v=Vr6swr0_10Q

Television omistaa yli puolet Intian talouksista eli laitteita on jokseenkin 134.000.000 kappaletta. Kaksi (2) laitetta sisältyy meidän kotimme kalustukseen. Meidän telkkareista näkyy vain 135 televisiokanavaa. Suurin osa paikallisilla kielillä. Intianenglannin- tai englanninkielisiä on noin 40: uutisia, urheilua, elokuvia ja tietenkin musiikkiviihdettä. Käsittämättömän suuri määrä turhuutta ja turrutusta mahtuu niin pieneen kaukosäätimeen.

TV-kanavista mielenkiintoisin ja erikoisin on UTV World Movies, joka esittää erilaisia, kaikenmaalaisia, vähemmän kaupallisia, valtavirrasta poikkeavia, havaintojeni mukaan ei Holly- eikä Bollywood-elokuvia. Kaikki englanniksi tekstitettyinä. Valitettavasti kanavan ohjelmatietoja ei löydy mistään, joten leffojen aikataulut ovat meille arpapeliä. Sattumalta osuimme näkemään Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä. Loistavampi elokuva kuin muistinkaan ja Intiassa katsottuna sen eksotiikka oli varsin kiehtovaa. Ihmisiä oli niin harvassa ja harvapuheisina. Laitapuolen ympäristöt kulkijoineen näyttivät nyt täkäläisin silmin edustavan varsin kohtuullisen elintasoa, vaikka ne oli kuvattu muistaakseni jossain Kyläsaaren maisemissa. Täältä katsottuna siis melkein Kulosaaressa.

Iloisesti tervehtien Tapani
- siirtymässä siirtomaasta kiintomaan kiireisiin ja toviksi bloggaustauolle

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Kanavasurffatessa peukalo ruvella törmäsin johonkin amerikkalaisäijään, joka sanoi vahingoniloisena hääparille, että avioliittoon kuluu kolme sormusta: ”engagement ring, wedding ring and suffering”. Nyt alkaa meidän avioliiton ensimmäinen suffering-vaihe. Lähden huomenna työmatkalle Suomeen YKSIN ja Leena tulee perässä vasta KOLMEN viikon kuluttua. (Intian kotiin palaamme 21. syyskuuta. Bloggaus jatkuu jokseenkin silloin. Samoin meidän ostarin hiekalla täytettyjen ensisammutuskalujen valvonta.)

Tärkeä asia on toistettava

Intiassa pitää varautua toistamaan. Kerralla vain harva asia menee läpi. Monesti vaikuttaa siltä, että intialaisen tulkinnan mukaan yhden kerran sanottu asia ei voi olla tärkeä. Siis mitä tärkeämpi asia, sitä suotavampaa on sen toistaminen. Ja vielä kolmannen kerran. - Tärkein asia, jonka olen koskaan kirjoittanut blogeissani, on vinkki ja linkki Punaisen ristin sivuille Pakistanin tulvien uhrien auttamiseksi. Asia on edelleenkin tärkeä, joten toistanpa sen tässä:

Pakistanissa on satanut niin, että nyt on 14.000.000 (lausutaan neljätoistamiljoonaa) ihmistä tulvien vuoksi tavalla tai toisella hädässä. YK:n mukaan tämä katastrofi on vakavampi kuin vuoden 2004 tsunami. Uutiskuvat ovat lohduttomia, siellä ei pelaa mikään. Mutta sentään presidentti Zardarin lentokoneen huolto pelaa. Hän kävi juuri tarkistamassa yksityiskartanonsa Ranskassa ja vastaanottamassa pari lentävää kenkää Britanniassa. Minun kengännumeroni on 43. Heitin SPR:n katastrofirahaston tilille kahden kengännumeron verran euroja hätää kärsiville. Heittäkää tekin, se käy helposti klikkamalla tästä: http://lahjoita.fi/lahjoitukset/kertalahjoitus ja kengännumeronsa saa päättää itse!

Sandaalit jalassa ja optimistisesti tervehtien Tapani
- joka toistaa tänään tervehtivänsä optimistisesti ja sandaaleissa

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Eihän tuo Pakistanin valtio välttämättä suuria sympatioita ansaitse, enkä puhu nyt pelkästään seitsemän viikon intialaisen aivopesun uhrina. Intia-Pakistan-maaottelussa, jos missä, pata kattilaa soimaa. Molemmat ovat maailmanpankin bruttokansantuotelistalla alapäässä - Pakistan sijalla 128 ja Intia sijalla 121 - ja kuitenkin molemmilla on ydinaseita ja kiihkeitä mielipiteitä rajanaapurista.
Pakistan on harmittavan köyhä kehitysmaa, joka siitä huolimatta suuntaa resurssejaan myös Afganistanin talibanien tukemiseen. Suurin mitattavissa ollut edistysaskel Pakistanin taloushistoriassa lienee ollut se, kun Itä-Pakistan irtautui ja itsenäistyi Bangladeshin valtioksi vuonna 1971. Pakistanin bruttokansantuote nousi roimasti, kun köyhempi puoli väestöstä lähti laskemasta keskiarvoa. Pakistanilaisia on nykyään noin 170 miljoonaa ja bangladeshiläisiä noin 150 miljoonaa - ja Bangladesh on muuten bkt-sijalla 150.
Mutta Pakistanissa on satanut ja sataa edelleen. Vain 1600 on kuollut, mutta 14 miljoonaa ihmistä kärsii. Pakistanilaisetkin rakastavat lapsiaan. Muslimitkin tuntevat nälkää. Tulvan saastuttamasta vedestä sairastutaan Indus-virran rannoilla. Surkeissa telttaleireissä surraan mennyttä kotia. Ne 14 miljoonaa voivat olla väärässä, kuten heidän vallanpitäjänsä, mutta ihmisiä he ovat. Voit näyttää, että sinäkin olet ihminen. Klikkaa tästä http://lahjoita.fi/lahjoitukset/kertalahjoitus

Varoitus: teksti sisältää julmia yksityiskohtia intialaisesta televisiosta

Aitoa väkivaltaa näkyy intialaisissa tv-raporteissa usein. Kanavat kilpailevat sadoista miljoonista katsojista. Satuin esimerkiksi näkemään uutisissa kännykkävideon, jossa joku pikkupuoluesihteeri pieksi sidottua, kiljuvaa 16-vuotiasta poikaa bambukepillä jalkapohjiin, ympärillä kyläläisten joukko katsomassa. Puoluesihteeri selitti puhelinhaastattelussa, että oli piiskaamalla pelastanut raiskaukseen syyllistyneen pojan lynkkaukselta. Pojan isä taas sanoi, että kyseessä oli rangaistus lahjuksiin liittyvän velan takaisinmaksun laiminlyömisestä. Totuus ei kai selvinnyt kenellekään, mutta se oli selvää, että uutiskanava kauhisteli pikkukylässä tapahtunutta ”talibanmaista” tuomiovallan ottamista omiin käsiin. Kannanotto sisälsi ilmeisen piikin ääri-islamin suuntaan, vaikka minusta kyseessä oli ihan tavallinen maaseudun hindukylä.

Toisessa järkyttävässä uutispätkässä kaksi opettajaa valeli itsensä kerosiinilla vesitornissa, ympärillä muutamia tovereita huuteli iskulauseita, alhaalla satoja ihmisiä katsomassa. Opettajat sytyttivät itsensä tuleen ja juoksivat soihtuna portaat alas. Toinen kuoli heti vammoihinsa, toinen vietiin teholle. Kyseessä oli käsittääkseni protesti paikkakunnan koulujärjestelmän jonkinlaista epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Onnistuneesti TV-kameran edessä.

Kolmannessa näytettiin, kun mies löi petturivaimoaan ja naapurit pieksivät vaimon rakastajaa. Tämä pätkä oli kylläkin jotain tositeeveetä ja se vähän naurattikin. Nimittäin ensin kuvausryhmä yllätti pariskunnan naisen kotoa kondomien ympäröimänä. Sitten rakastaja selitti kameralle, että nainen on hänen sisarensa - ja vaikka ei olekaan biologinen sisar, niin mitä se muille kuuluu, mitä hän siellä teki, koska hän itse asiassa oli asentamassa kylmäkonetta! Seuraavaksi tuli aviomies ja naapurit, sitten tuli verta ja sitten vaihdoin kanavaa.

Intian parlamentin televisioidut täysistunnot ovat pelottavia, koskaan ei tiedä mitä siellä tapahtuu. Toisinaan puhuvat yksi kerrallaan, toisinaan puhuvat nyrkit. Mutta olen nähnyt suorassa lähetyksessä kuinka kansanedustajat pomppivat pystyyn, juoksevat salin etuosaan, tyrkkivät toisiaan, heristelevät nyrkkiään, huutavat kaikki yhtä aikaa, kaikkia Intian kieliä. Ainoa mistä tv-katsojana sai selvää, oli puhemiehen huutelu mikrofoniin ’pliis, pliis’. Suomalaisen silmissä kiihtymys näyttää usein sellaiselta, että kyseessä on sekuntia vaille joukkotappelun alku. Mutta naispuolinen puhemies istuu paikallaan autuaan tyynenä, kuin Puotilan puolisokea vanhaemäntä kiikkustuolissaan, ja pyytää poikia piupali-paupali istumaan.

Kiltisti istuen Tapani
- siirtomaaherra, joka osaa salata järkytyksensä

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Juicea mukaillen, en aina oikein jaksa uskoa mä ihmiseen, kun ihmiskunta tekee… uutisvirtaa. Nääs kovin synkkä on virta yli miljardin asukaan maassa. Toisaalta, otetaanpa koko Eurooppa ja Pohjois-Amerikka päälle niin saadaan reilu miljardi asukasta. Kuvitellaanpa että se olisi meidän kotimaamme. Kuinkahan monta raakaa rikosta, säälimätöntä surmatyötä, karmeaa koulukiusaamista ja värisyttävää väärinkäytöstä tulisi päivässä kotimaan uutisissa? Toki täällä on tullut tänään telkkarista yksi hyväkin uutinen: Mysoren kaupungissa tavattiin keskellä asutusta yli kaksimetrinen python, mutta paikalle kutsuttiin käärmeenlumooja, joka vei käärmeen vahingoittumattomana turvaan eläintarhaan.

Kengännumeron verran apua

Britanniassa on yli miljoona intialaisia eli pari prosenttia väestöstä. Jo vuonna 2001 Chicken Tikka Masala julistettiin virallisesti yhdeksi Brittein saarten kansallisruuista. - Tikka Masala ei muuten sisällä Kirkkonummen radan varren kolopesijää vaan sen voisi arkisesti määritellä ’kanaa curry-tomaattikastikkeessa’. Eikä tarvita Berlusconin valistusta sen ymmärtämiseen, että tavalliseen brittiruokaan verrattuna kyseessä on - marketin pakastealtaastakin ostettuna - suorastaan gastronominen herkku.

Berlusconin suunnalta kohdistuu kuitenkin todellinen takaisku Intian. Chicken Tikka Masala on tullut ohitetuksi kaikilla rintamilla. Pizza jyräsi curry-keittiön viime vuonna: liikevaihto luvuin 749 - 330 miljoonaa puntaa ja annosmäärät numeroin 466 - 191 miljoonaa kappaletta. Italialaisia ravintoloitakin on 12.700 intialaisten 12.000 vastaan. Brittien perinteisiä Fish & Chips -paikkoja oli 10.500 eli kolmanneksi eniten. Ja kiinalainenkin ruoka on nousussa…

Intia ei aio luovuttaa. Se tilasi 42 kappaletta lisää upouusia Suhoi-hävittäjiä Venäjältä. Tilauksen arvo on n. 350.000.000 euroa. Entuudestaan tilauksessa näitä rauhankoneita oli 230 kappaletta ja nyt kaupan kokonaisarvo nousee yli 8.000.000.000 (lausutaan kahdeksan miljardin) euron. Muotilentsikat sijoitetaan pääosin koillisrajalle ja Intia perustelee hankintaa sillä, että Kiina modernisoi voimakkaasti asevoimiaan. En halua laskea kuinka paljon tällä rahalla saisi kylvetyksi riisisäkkejä rajan molemmin puolin. Lähden tästä Leenan kollegan epävirallisiin läksiäisiin UB Cityn italialaisravintolaan.

Nälkäisesti tervehtien Tapani
- joka oli eilen virallisissa läksiäisissä ihan intialaisessa ravintolassa, jossa jäätelöä lukuunottamatta kaikki herkut syötiin punjabilaiseen tapaan käsin, kuten kuvasta näkyy…

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Pakistanissa on satanut niin, että nyt on 14.000.000 (lausutaan neljätoistamiljoonaa) ihmistä tulvien vuoksi tavalla tai toisella hädässä. YK:n mukaan tämä katastrofi on vakavampi kuin vuoden 2004 tsunami. Uutiskuvat ovat lohduttomia, siellä ei pelaa mikään. Mutta sentään presidentti Zardarin lentokoneen huolto pelaa. Hän kävi juuri tarkistamassa yksityiskartanonsa Ranskassa ja vastaanottamassa pari lentävää kenkää Britanniassa. Minun kengännumeroni on 43. Heitin SPR:n katastrofirahaston tilille kahden kengännumeron verran euroja hätää kärsiville. Heittäkää tekin, se käy helposti klikkamalla tästä: http://lahjoita.fi/lahjoitukset/kertalahjoitus ja kengännumeronsa saa päättää itse!

Yllättäen ruoka ei yllättänytkään

Työntekijöitä niin paljon että päät yhteen kolisivat. Mutta kolinaa ei kuulunut, koska mekkaloivat kuin Tokion pörssissä. Asiakkaita tupa turvoksissa, mölymusiikki täysillä. Mutta alallaan maailman suosituin oli hiljaa poissa. Big Mac ei ollut edes listalla.

Brigade Roadin (kuvassa oikealla) McDonalds oli pakko testata, kun se ostoksilla sattui nälkäisten kohdalle. Hindujen ja muslimien maassa ei mäkkärin listalta löydy lehmää eikä sikaa. Vain kanaa, kalaa ja vegeä. Ei loukkaa ketään. Vaan houkutti paikalle lauantai-iltapäivällä nuoria ja nuoria aikuisia ruuhkaksi asti. Intialaiset eivät ole vuoronsa jonottajia ja siisti jono muodostuu vain lentokentällä, kun ankarasti paimennetaan hihnojen muodostamille jonotuskäytäville. Mutta siististi jonotettiin mäkkärissä, kun vastaavat kassoille vievät mutkittelevat käytävät oli tehty teräsputkesta.

Suomessa olisi noin neljä (4) McDonaldsia, jos meillä olisi sama mäkkäritiheys kuin Bangaloressa. Nääs 8 miljoonan asukkaan kaupungissa on 7 McDonaldsia. Koko Intiassa näitä on ilmeisesti 123. Mahtava potentiaali valloitettavana tässä yli miljardin ihmisen maassa! Mutta ei ole helppoa näillä markkinoilla. Intialaiset eivät arvosta pikaruokaa ja nopeaa syömistä. Oma kokemukseni ravintolapalvelusta on saanut minut usein ja kiihkeästi kysymään tarjoilijalta onko ruokamme pian tulossa.

Otimme McVeggie-ateriat, joihin kuului kasvispurilaisen lisäksi ranskalaiset ja juoma, maksoi noin 1,50 euroa per ateria. Ei paha. Nokittamalla 0,20 e olisi saanut isot ranskalaiset ja juomat. Listalla oli jännempiäkin tuotteita: Chicken Maharaja Mac, Paneeer Salsa Wrap, McAloo Tikki, Chicken McGrill ja ties mitä niitä oli. Kaikki tuotteet on kuulemma rakennettu Intian markkinoita varten, paitsi ainokaisena kansainvälisellä reseptillä tehty Filet-o-fish.

Tempo oli kaikin puolin hitaampi kuin länsimaissa. Työntekijöitä näytti olevan tiskin takana niin paljon, että haittasivat toistensa toimintaa. Ruoka oli mielestämme maultaan mietoa ellei suorastaan mautonta. Varoituksista ja kokemuksista huolimatta söimme rohkeasti epäröiden myös hampurilaisen välissä olevat salaatit ja majoneesit. Yllättäen ei sitten kuitenkaan tapahtunut sitä ilmiötä, josta jossain muualla paikallista piirakkaa syönyt kirjoitti :”samosa tuli lävitseni ripeästi kuin Porsche”.

Iloisesti tervehtien Tapani
- ainakin tässä kohdassa tyytyväisenä, kun Intia yrittää pitää kiinni kansallisesta kulttuuristaan

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Venäläisen löylykilpailijan kuolema Suomessa on noussut maailman nettiuutisissa erinomaisesti esille. Ja uutisen kommentointi kaiken maailman keskustelusivuilla on ollut tietenkin hyvin asiantuntematonta. Asiantuntematonta kuten saunomisen syvimmän olemuksen ymmärtäminen löylykilvan järjestäjien 110-asteisessa saunassa kokoonkeitetyissä aivoissa. Löysin satojen kommenttien joukosta yhden besserwisserin, joka väitti että saunan tarkoitus on sosiaalinen seurustelu, rentoutuminen ja peseytyminen ja lämpötilan pitäisi olla 70-80 °C. - Mutta Suomessa tosimiehet polttaa saunassa venäläisiä ja oman nahkansa, vaan Intiassapa ne valelevat kerosiinilla ja sytyttävät tuleen väärän kastin edustajan kanssa avioituneita sukulaisnaisia. Kuka on mistäkin ylpeä.

Havainto työnteosta

Yhdessä seisoskelu näyttää olevan täällä hyvin suosittua. Lähes yhtä suosittua on yhdessä istuskelu tien varressa jossain katveessa. Äkkinäisen ohikulkijan silmään ei täällä ulkotyöläisten ahkeruus aina näy. Katselin koti-ikkunastamme aamulla erään kolmikon työntouhua ja tuli mieleeni muuan havainto 1990-luvulta.

Helsingin kaupungin vaakunalla varustettu auto pysähtyi Kurkimäessä metroradan viereen. Autosta astui kolme miestä. Ykkönen otti taskustaan avainnipun ja avasi portin, jonka kautta kolmikko asteli verkkaan rata-alueen keskellä seisovan jonkinlaisen sähkökaapin luo. Kakkonen avasi lukitukset ja nosti sähkökaapin kopan pois paikoiltaan. Kolmonen näytti jotenkin sormeilevan sähkökaapin kytkentöjä, ehkä minuutin verran. Sitten kolmikko istuutui radan varteen. Aurinko paistoi, metrojunia meni ohi, aikaa kului. Ehkä vajaan puolen tunnin kuluttua kolmikko nousi seisomaan. Kakkonen laittoi sähkökaapin kopan paikalleen. Kolmikko siirtyi portille, ykkönen avasi lukituksen. Kolmikko istuutui autoonsa. Istuivat autoa käynnistämättä muutaman minuutin. Sitten ajoivat pois.

Työhuoneeni ikkunasta tuota työntekoa silloin ihmettelin. Omasta työstäni en sen puolen tunnin ajalta muista enää mitään. Tuottavaa ja kovapalkkaista se oli. Suomessa sanottiin silloin, että työnantaja oli maksavinaan palkkaa ja työntekijä oli tekevinään töitä. Viime vuonna Uudenmaan alueella keskiansio oli 3060 e kuukaudessa. Bangalorelaisen keskiansio oli 850 e, mutta ei kuukaudessa vaan vuodessa. Työkö tekijäänsä kiittää?

Työstänsä iloisesti uupuneena tervehtien Tapani
- joka lopettaa tämän työviikon tähän blogiin täkäläistä aikaa kello 18.20

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Moni on kehunut näitä kirjoituksia. Oikein asiallisesti. On huumoria, on tietoa. Mutta kukaan ei ole tarjonnut rahaa. Voisiko joku tarjota vinkin tai kontaktin, jonka avulla nämä kirjoitustunnit voisi muuttaa työtunneiksi? Lehdessä kerrottiin juuri, että joku intialainen opettaja teki itsemurhan, kun ei ollut saanut työstään palkkaa 20 vuoteen…

Kuvassa muuten näkyy, että kakkoskerroksen valutyö on oivallisesti onnistunut, koska se on yleisen tavan mukaan hyvin tuettu, ja niinpä ykköskerroksessa ehditäänkin yleisen tavan mukaan istuskella.

Sain ylentävää kiitosta

Näillä on täällä kummallinen tapa. Selvittelin erästä vierastani varten talon pysäköintijärjestelyitä. Keskus ei osannut vastata vaan pani minut johonkin jonoon. Hetken odottelun jälkeen minulle vastattiin. Mutta vastaus ei ollutkaan se mihin kohteliasta palvelua saadessaan Suomessa on tottunut: ”Sori että vähän kesti.”

Jonotusmusiikin jälkeen tämä ihminen ei pyydellyt anteeksi, ei edes pahoitellut mitenkään. Sen sijaan hän pyytämättä ja yllätyksenä töksäytti minulle: ”Kiitos kun pysyitte linjalla.” - Hätkähdytti todella.

Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta Intiassa. Monta kertaa on myös sanottu yksinkertaisesti: ”Kiitos kun odotitte.” Luulen että se on täällä kohtelias tapa. Ja vaikka ei olisikaan, aion ruveta väittämään niin. Ajattelin saada suomalaiset kadehtimaan intialaista ilmaisuvoimaa. Kiitoksessa on sitä.

En tiedä onko siinä muille mitään eroa, jos sanotaan ’anteeksi että viivyin’ tai ’kiitos kun jaksoit odottaa’. No, minusta ainakin tuntuu että minulle on. Anteeksipyytäjä alentaa itsensä mutta kiittäjä ylentää minut.

Nytpä aloitan muutoksen omasta toiminnastani. Lopetan oitis omasta puolestani anteeksipyytelyn ja annan aina toiselle ansaitun kiitoksen. Tökätkää jos lipsun.

Iloisesti tervehtien Tapani
- joka kiittää kaikkia lukijoitaan siitä, että jaksoitte odottaa taas tätä tekstiä ☺

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Tuoreessa vakoilututkimuksessa intialaiset ovat saaneet selville, että Pakistanilla on 70 - 90 ydinohjusta ja Intia myöntää itsellään olevan VAIN 60 - 80 ydinohjusta. Pakistan on pienempi ja köyhempi kuin Intia - ja Intian ikivihollinen. Tästä täällä kehitetään taas jotain sellaista ohjelmaa, missä ei pyydetä anteeksi eikä kiitellä Intian köyhimpiä. Eihän niin ole tehty Pakistanissakaan. - Kuvassa siitä huolimatta muuan intialainen puhveliajoneuvo, joka kiitti meitä, kun autoilijamme jaksoi odottaa sen väistymistä jossain maaseutukaupungissa.

Häpeä on tulossa intialaisten päälle

Jotkut ovat vuoranneet taskunsa yhteisillä rahoilla, sanotaan päivän pääuutisissa. Kertovat hauskoja juttuja Delhissä lokakuussa pidettävistä Kansainyhteisön kisoista:
- Välikäsifirmat vuokrasivat juoksumattoja 1.700 eurolla Delhin kuntosaleilta. Kisojen järjestelykomitea vuokrasi välikäsiltä samat juoksumatot urheilijoiden käyttöön 17.000 euron sopimuksella.
- Delhin kisapaikkojen rakentaminen on jaettu 16 alaprojektiin ja jokaisesta niistä on löydetty väärinkäytöksiä tai tutkimuksiin johtaneita epäilyttäviä toimia.
- Alkuperäinen kisabudjetti on vuodessa lähes kymmenkertaistunut. Kuitenkin kaikki rakennusprojektit ja järjestelyt ovat myöhässä niin pahasti, että näistä tulee Intialle hirvittävät häpeäkisat. (Kuten hyvin muistetaan, juuri niin sanottiin vielä pari viikkoa ennen avajaisia myös Ateenan ja Pekingin olympialaisista.)

Mitä ne nyt häpeävät joitain pikkujuttuja? Taustalla ovat suuret kuviot eli aluksi brittiläiset siirtomaaherrat, jotka valtasivat planeettaamme kuninkaansa alusmaiksi vuosisatojen ajan. Imperiumi, jonka alueella aurinko ei koskaan laskenut, alkoi sitten vähitellen murtua. Vuonna 1931 perustettiin edes jonkinlaiseksi yhdyssiteeksi Brittiläinen Kansainyhteisö. Siihen kuului itsenäistyneitä siirtomaita, kuten Kanada, Uusi-Seelanti ja Australia ja silloisia siirtomaita, kuten Intia. Nykyään Kansainyhteisöön kuuluu 54 valtiota. Kansainyhteisömaiden asukasluku on kunnioitettavasti yli 2 miljardia eli noin kolmannes tämän planeetan väkimäärästä. Intia on ylpeästi kantanut tähän kekoon kunnioitettavan kortensa 1.180.000.000 asukkaansa voimin.

Eipä olekaan siis pikkujuttu, kun Kansainyhteisön parhaille urheilijoille järjestetään neljän vuoden välein Kansainyhteisön kisat, heikäläisten kielellä Commonwealth Games. Kesäolympialaisten jälkeen maailman toiseksi suurin urheilutapahtuma osallistujamäärältään. Vaikka kisoja ei joissakin jääkiekkomaissa arvostetakaan, tämä huipputapahtuma on jäsenmaiden (penkki)urheilijoille huipputärkeä. Ja tänä vuonna nämä huipputärkeän suurenmoiset kisat järjestää huipputärkeän suurenmoinen Intia.

Mutta nyt uhkaa huippuhäpeä, kun piti järjestellä Intia upeasti urheilumaailman maailmankartalle ja samalla suuresti tukea maan brändiä, vientiä, taloutta, työllisyyttä, ydinaseteollisuutta, lukutaitoa ja ties mitä. Nääs urheiluhan vaikuttaa positiivisesti kaikkeen, mihin sohvaperuna ja urheilujohtaja haluavat uskoa. Siksi huippu-urheilua on tuettava myös maailman 109. rikkaimmassa maassa ja laitettava ainakin 9 miljardia euroa ontuviin kisajärjestelyihin. Joutuvatkohan vielä kisojen pelastamiseksi tinkimään ydinasebudjetista? Köyhille jaettavan riisin budjetista kun ei enää voi tinkiä, koska mätää riisiä halvempaa vaihtoehtoa ei ole.

Häpeämättömän populistisesti tervehtien Tapani
- maailman suurimman suomea Intiassakin puhuvan urheilukansan edustaja, joka käy joka päivä kuntosalilla tai ui kilometrin

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Muuan yleisönosastokirjoittaja esitti toivomuksen: kunpa monsuuni sataisi tänä vuonna mahdottoman paljon ja pilaisi kisat. Se pelastaisi intialaiset saamasta vuoden 2020 isoja rahareikäkisoja. Paikallinen olumppiakomitea haaveilee jo niistä. Olisihan se pouta aina kivempi kuin tulva, mutta Intian tulevaisuuden nimissä taidan sittenkin toivoa runsaita sateita. Kun meidän talossa on tämä suomalainen sauna missä voi käydä kuivattelemassa.

Intialainen on optimisti mutta minua on petetty

Suomalainen on pessimistinen, kertoi minulle muuan intialainen IT-alan herra. Hän oli työskennellyt suomalaisten kanssa useita vuosia. Hän totesi että suomalainen sanoo niin kovin äkkiä, että ei onnistu. Intialainen sen sijaan on optimisti. Intialainen uskoo, että hankala, epätodennäköinen tai mahdotonkin asia voi onnistua, toteutua.

Juu, niinhän se näyttää olevan. Pessimisti töräyttää heti totuuden, oikean hinnan, lopullisen kustannuksen. Optimisti sen sijaan kertoi minulle, että automatka Delhistä Agraan kestää kolme tuntia, mutta minun kelloni näytti että viisi tuntia meni. Optimisti kertoi, että kilometrien mukaan veloitettava auto kuljettajineen tulee maksamaan 6600, mutta meille toteutui maksettavaa yli 8000 ja tippi päälle. (Teki muuten 145 euroa kahden päivän tila-autosta kuljettajineen, joka istui ratissa 10 tuntia ja 578 kilometriä ja jonka olan yli kuva on otettu - huomaa moottoritiellä vastaan tuleva motoristi ja riksan kyydissä noin 14 miestä.)



Optimistien ynnäämiä Bangaloren tilastotietoja olen keräillyt netistä. Maailman ykkösenä Bangalore on asukaslukuun suhteutettuna kaksipyöräisten määrässä ja sen kyllä näkee. Ja kuulee, kun melkein kaikissa on paitsi moottori, myös tarvittaessa jatkuvaa ja korviin sattuvaa äänimerkkiä tuottava sähkötoiminen aparaatti. Kaksipyöräisten määrästä saattaa johtua sekä maailman suurimmaksi väitetty liikennetiheys että ykkössija kaksipyöräisten varkauksien määrässä. Jonkinlaisena lohtuna päristimensä menettäville toimii täällä maailman eniten panimoteollisuutta.

Bangalorea väitetään Intian ykkösesi pubienkin määrässä. Epäilen, koska kaduilla kulkiessani olen nähnyt vasta viisi. Netistäkin löysin vain 28. No, se kenties selittää miksi Bangaloresta on sitten tullut eniten Nobel-ehdokkaita ja paikallinen yliopisto tuottaa eniten tohtoreita. Ja onpa kaupungista kotoisin eniten kansainvälisiä huippu-urheilijoitakin.

Intian rikkaimmaksi kaupungiksi tituleeraa Karnatakan osavaltion turismisivut Bangalorea. Toki varakasta väkeä ja isoja firmoja löytyy, mutta silti ihmetyttää, millä näin optimistisesti on mitattu. Toisaalta, netistä löytyy muista kaupungeista aivan vastaavanlaisia ’faktoja’. Mielenkiintoisin nettitieto Bangaloresta oli sanatarkasti ”line of poverty is the least of all cities of the world”. En ole nähnyt kaupungissa ensimmäistäkään leipäjonoa eikä kerjäläisiäkään sen enempää kuin Helsingissä, mutta silti en osaa suomentaa lausetta millään järkevällä tavalla. - Osaako joku auttaa, mitä se mahtaa tarkoittaa?

Optimistisesti tervehtien Tapani
- joka edelleen uskoo enemmän pessimistien tietoon

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Olen pessimistinä varautunut siihen, että optimisti ei sano mikä on rikki, puutteellinen tai väärin. Pessimisti on saanut ensimmäisen kuukauden aikana kutsua paikallisen optimistin korjaamaan kovin mitättömiä vikoja. Esimerkiksi siirtomaaherran aamiaispöydässä ei ole aina ollut odotusten mukaisesti puhdasta lautasliinaa. Ja vainoharhaisesti olen tarkistanut kaikki hinnat ja laskut ja laskutoimitukset. Tuntuu että minua on petetty, kun minua ei ole henkilökohtaisesti petetty. Tai sitten ne ovat taitavampia kuin minä…

Taj Mahalin symmetria todettiin pilatuksi

Kymmenen tuntia istuttiin autossa, välillä rankassa monsuunissa, välillä päivänpaisteessa. Matkaa oli Delhistä Agraan edestakaisin 570 km, matkalla muun muassa tulvivaa vettä, lehmiä, puhveleita, kameleita, koiria, norsuja ja alaston jainalaismunkki. Tiellä tietenkin kaikkia mahdollisia kulkuneuvoja. Moottoritiellä aasivetoisia kuormia ja pyöräilijöitä, välillä väärää puolta vastaan tullen, mutta toki enemmistö meidän kanssa samaan suuntaan kaahaten. Kolumbuksen kohteena oli ’rakennusten kruunu’, jonka Karnatakan kääntäjä sanoisi urduksi ’Taj Mahal’. Tämä noin vuonna 1653 valmistunut kaunotar on yksi maailman uudemmista seitsemästä ihmeestä.

Symmetriahullu oli suurmoguli Shah Jahan. Kolmannelle vaimolleen rakennutti muistomerkin, joka on saman näköinen joka suunnasta. Lempivaimo kuoli 39-vuotiaana synnyttäessään heidän 14. lastaan. Runoilijat kertovat, että vuodessa muuttui sureva Shah Jahan valkotukkaiseksi. Sitten hän 22 vuotta rakennutti ja koristelutti symmetristä marmorimausoleumia. Maksoi urakasta järjettömän paljon, tuhannella norsulla roudasi materiaaleja suurmogulien valtakunnan joka kolkasta.

Symmetrian ja suuren rakkauden vuoksi Shah Jahan aikoi rakennuttaa joen toiselle puolelle vielä toisen mausoleumin. Ihan itsellensä, mustasta marmorista ja vielä sillan joen yli yhdistämään rakennuksia. - Tätä kaunista mutta perätöntä tarinaa kertoi oppaammekin. Legendan mukaan hänen poikansa Aurangzeb hiiltyi: äijä tuhlaa perikunnan omaisuuden, äkkiä äijä tyrmään! - No, historia kertoo, että Shah Jahan sairastui 1657 ja tämän pojat alkoivat taistelun vallasta. Lopulta pisimmän korren veti Al-Sultan al-Azam wal Khaqan al-Mukarram Abul Muzaffar Muhi ud-din Muhammad Aurangzeb Bahadur Alamgir I, Badshah Ghazi eli Aurangzeb, joka otti vallan ja pani isänsä kotiarestiin Agran linnoitukseen.

Symmetrian pilasi Aurangzeb, mutta vasta sitten kun isänsä kuoli vuonna 1666. Äidin arkku oli nääs täydellisen symmetrisen Taj Mahalin keskilinjalla. Poika perhana laittoi isänsä äidin viereen, eikä edes samankokoiseen vaan vähän isompaan arkkuun. - Ei pojalla ollut isänsä silmää symmetrialle, mutta hän laajensi suurmogulien valtakunnan suuremmaksi kuin koskaan. Rakennutti vielä Lahoreen Badshahin moskeijan, joka oli 313 vuotta maailman suurin moskeija. Sellainen poika.

Tyytyväisenä tervehtäen Tapani
- joka olisi saanut Agran hotellihuoneen minibaarista vain 5 pulloa olutta Taj Mahalin pääsylipun hinnalla (n. 26 e)



P.S. Vähän harmittaa. On todella hyvä, että Taj Mahalin kellastuvaa marmoria suojellaan. Diesel-auton joutuu parkkeeraamaan 2 km:n päähän ja loppumatka ajetaan siististi ylihintaisella sähköriksalla. Intian valtio on määrännyt tiukat päästönormit 10.000 km2:n alueelle Taj Mahalin ympärillä eli lopettanut Agran teollisuuden. Kaupungin n. 4 miljoonasta asukkaasta kuulemma 90 % ostaa ravintonsa turistien tuomalla rahalla. Ja sen kyllä huomasi Taj Mahalin portilla. Olivat melkein kaikki meitä vastassa kauppatavaroineen. Nääs monsuunikaudella turisteja on niin vähän.

Ahne pyytää ja tyhmä maksaa Bangaloressa

Tässä 8 miljoonan asukaan kaupungissa on noin 90.000 moporiksaa. Lehtien ja nettipalstojen mukaan tyypillinen riksakuski eli ’auto driver’ on henkilö, joka
- käskee sinua poistumaan, jos ehdotat ’ajetaan mittarin mukaan’
- vaatii 1,70 e matkasta, jonka hinta on 0,85 e, jos kysyt hintaa ennen lähtöä
- vaatii puolitoistakertaista yötaksaa klo 19, vaikka se alkaa virallisesti klo 22
- ajaa kiertotietä, jos mittari on päällä
- vaatii perille päästyänne 0,34 e enemmän kuin mittari osoittaa
- käyttää karkeaa kieltä, jos olet eri mieltä matkan hinnasta
- väittää, että mittari ei toimi ja vaatii siksi posketonta hintaa
- vaatii ylimääräistä, koska ei voi saada paluukyytiä tai koska sataa tms.
- ajaa useimmiten mopolla, jossa on vanha mekaaninen mittari ja sitä on käsitelty niin että se näyttää jopa 50 % enemmän kuin uusi digitaalinen taksamittari samalla matkalla

Pahasti haisee palveluhenki, suomalais-luterilainen pyrkii välttelemään mokomia huijareita. Kyllä Bangaloren Besserwisser tietää miten hinnat menee pykälien mukaan. Lähtöhinta on 0,17 e ja 2 km:n jälkeen tulee 0,12 e/km.

Täällä on nyt kova poru hinnoista. Virallisiin hintoihin tulee korotus elokuussa: lähtöhinta 0,29 e + 0,15 e/km. Nykytaksalla mittarin mukaan 5 km maksaa 0,53 e mutta käytännössä kuski vaatii siitä jopa 0,85 e. Uusilla taksoilla virallinen hinta on 0,74 e mutta ne rosvot tulevat varmasti vaatimaan 1,20 euroa!!!

Syyllinen Bangaloren tilanteeseen on lehtien ja nettipalstojen mukaan selvä. Bangaloren IT-buumi on tuonut kaupunkiin hyvin ansaitsevaisia - jopa ulkomaalaisia - jotka ovat kovin tyhmiä. He suostuvat maksamaan mitä tahansa, kuin raha jossain IT-puussa kasvaisi. Ja sitä tyhmyyttä käyttävät hyväkseen ovelat riksakuskit, jotka toimivat kuten tavalliset intialainen kauppiaat. Tyhmä ei ole se, joka pyytää vaan se, joka maksaa. Sentimentti on markkinoilla kuitenkin sellainen, että röyhkeille riksakuskeille ei tavallisilta kansalaisilta sympatiaa heru.

Siirtomaaherran kannalta tässä puhutaan pienistä rahoista. Mutta jos verrataan bruttokansantuotetta per capita - dollareissa Suomessa n. 36.000 ja Intiassa 3.600 - niin saadaan hiukan suuntaa näihin taksikuluihin. Kuvittele että sinun kuukausipalkkasi olisi kymmenesosa nykyisestä. Paljonko siitä rahasta riittäisi taksipalveluihin? Edes mopon kyydissä…

Iloisesti tervehtien Tapani
- jota pelottaa riksan kyydissä vain 3 asiaa: päästäänkö ehjänä perille, missä se perille sijaitsee ja miten älyttömästi siitä joutuu maksamaan

P.S. Vähän harmittaa. Tulimme seurueen kanssa eräänä iltana ravintolasta. Saatiin kadulta kaksi riksaa, sovittiin kahdesta riksasta 150 rupiaa. Perillä maksoin meidän mopon - jonka osuus oli siis 75 - mutta iloisena ehjästä ja kuivasta kyydistä sanoin: ’tosson 80, pidä loput!’ Noustiin pois, kuski ryntää luokseni levitellen setelinippua: ’tässä on 60!’ Nyt meinasi suututtaa, meinaako se huijata minulta 20!? No, otin setelit ja laskin näkyvästi: ’20, 40, 60, 70 ja 80 - hah!’ Kuski poistui tyytyväisenä, oli saanut yksinkertaiselta länkkäriltä sittenkin yli kaksinkertaisen hinnan. Punessa riksat laskuttivat mittarin mukaan.

Vaikka täälläkin moni asia on päälaellaan

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Tämä ei nääs liity erityisesti Intiaan.

- epäloogisuuteen jo tottunut
tuoreesti tervehtien Tapani

Tarkoittaa että jutun tärkein asia turautetaan julki vasta viimeisellä rivillä.
Tiedättehän: ensin ei tule mitään, sitten ei mitään - hups, tulipas sitä!
Se myös auttaa niitä, jotka kirjoittavat ns. ”ketsuppi-tyylillä”.
Se olisi huisin modernia ja varmaan edistäisi aivojen verenkiertoa.
Tarvitaan komento, joka laittaa viestin rivitkin väärään järjestykseen.
Keksikää tekstinkäsittelyohjelmiin parannus.
No, jos kiire kuitenkin sallitaan, toivon apua bittinikkareilta.

Vaikka toisaalta - mihin meillä on aina niin kiire?
Säästäähän se huikeasti aikaa, kun ei tarvitse rullata pitkän ketjun loppuun!
Moderni ihminen etsii tuoretta tietoa! Vanha on vanhaa!
Mutta silti väitän Sidille:

Kronologinen tarina heittää häränpyllyä kun blogissa uusin on ensimmäisenä.
Olen Sidin kanssa täysin samaa mieltä epäloogisuudesta.

Et ole voinut ENSIN vastata ja vasta sitten lukea kysymyksen.
Eihän se voi mitenkään mennä niin!
Kun lähetän viestin, sen ALKUUN laitetaan vastaus.
Ja sama sähköpostiviesteissä.
Minua sitten ärsyttää plogeissa tuo nykyinen tekstien aikajärjestys.

Ystäväni ja lukijani Sidi kirjoittaa lähettämässään viestissä:
Tartun tässä kaikille tuttuun, mielenkiintoiseen ja moderniin ilmiöön.
Ihan alkuun toivon, että hoksaat lukea nämä rivit oikeassa järjestyksessä.

Meilien ja blogien järjestys on epälooginen ja epäkronologinen.

Myymisestä, käyttämisestä ja hallussapidosta tulee rangaistavaa

Karnatakan osavaltion parlamentti hyväksyi viikko sitten lakiesityksen. Lehmien kuljettaminen ja teurastaminen sekä lehmänlihan myyminen, käyttäminen tai hallussapito ovat rangaistavia tekoja. Niistä tuomittakoon sakkoihin tai enintään seitsemäksi (7) vuodeksi vankeuteen. Kuollutta lehmää löytää kyllä vielä helposti länsimaisten ravintoloiden ruokalistalta. Paitsi ei yhdestäkään Intian MacDonaldsista.

Eläviä lehmiä ei ihan täällä Bangaloren keskustassa näy mutta vähän syrjemmässä niitä kuljeksii vapaina kaduilla. Eivät todellakaan välitä liikenteestä tuon taivaallista. Lehmän hätistely liikenteessä on sopimatonta. Kerrotaan että ylirauhallinen lehmä on joskus aiheuttanut pari tuntia kestäneen kiusallisen tilanteen valtiovierailun saattueelle. Siksi ne kuulemma pidetään poissa suurkaupunkien keskustoista ja tärkeimmiltä liikenneväyliltä. Siis lehmät, ei saattueita. Niitä ohjaa jonkinlaiset lehmäpoliisit, siis käsittääkseni niitä lehmiä.

Lehmän teurastaminen on jo suurimassa osassa Intiaa kielletty. Laillisia teurastamoita on noin 3600 mutta laittomia arvellaan olevan yli 30.000. Lisäksi lehmiä kuljetetaan teurastettavaksi lakien vastaisesti osavaltioiden rajojen yli. Karnatakassa - kuten koko Intiassa - valtaapitävä Hindunationalistien BJP puolsi kieltolakia hyvin kirjavilla perusteluilla: se suojelee karjaa, maito ei muuten riitä, lehmän virtsan hyödyistä on lääketieteellisiä näyttöjä ja sitä paitsi sama kielto on voimassa Kuubassa ja Iranissakin. Ennen kaikkea teurastuskielto sopii BJP:n äänestäjien vegetaristiseen ajatusmaailmaan.

Vegetaristista ajatusmaailmaa on helppo kannattaa Intiassa. Olen toki aatteen osalta puolueellinen - olen nimittäin äänestänyt lähes joka aterialla OvoLaktoVege-puoluetta pian 30 vuotta. Mutta täällä moni lihansyöjäkin sortuu kehumaan kasvisruokia.

Nälkäisenä tervehtien Tapani
- siirtomaaherra laittaa nyt päivällisen itse: riisin kera valmispaketista Paneer Makhania, tuorejuustoa tomaatti-kermakastikkeessa, mausteina mm. inkivääriä, chiliä ja valkosipulia jne… Leena tulee kohta töistä.

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Mentiin sunnuntai-iltana ikään kuin nyljettäviksi eli ystävien kanssa lasilliselle punaviiniä sisäpihan Toscanoon. Hyvä ruokaravintola, listalla runsas valikoima maailman viinejä. Jotka muuten ovat suhteessa muuhun tarjontaan kalliita. Alle 40 euron ei saa mitään muuta kuin intialaista. No tilasimme pullollisen espanjalaista Sangre del Toroa. Täkäläisen tavan mukaan tarjoilija halusi, että tilaaja hyväksyi pullon lämpötilan koskettamalla sitä kädellään. Intian ilmastossa juoman kylmyys on kunnia-asia. Ja se punkkupullohan oli jääkylmä! Oli lisäksi ainoa sitä laatua. No, sitten tilattiin toista lajia ja vaadittiin huoneenlämpöistä pulloa. Tarjoilija palasi ja valitteli, että tämäkin oli jääkaappikylmää, mutta tämä toinen kuudenkympin pullo oli sopivaa. Paitsi meidän mielestä: liian kallista! Seuraava vaihtoehto tuntui käteen lämpimältä kuin hellan päällä säilytetty. Pois! Neuvottelun jälkeen tarjoilija lupasi sopivan lämpöisen, ranskalaisen Cotê du Rhonen viinin, vuosikertaa 2004, n. 46 euron hintaan. Pullo tuotiin tunnusteltavaksi ja viininjanoinen herra siirtomaaherra hyväksyi sen. Makuunsa nähden liian lämpöistä sekin oli mutta illan tuulessa se jäähtyi n. 20-asteiseksi. Kun lasit olivat tyhjät, totesimme: kohtuullinen viini, kohtuullisempi mieli.

Miksi täällä tulee savu korvista?

Ystäväni Jukka (lukija jjaak) pelasti tämän perjantain aiheen. Hän nimittäin toivoi, että kirjoittaisin intialaisen ruuan ihanasta ja ehdottomasti tärkeimmästä perusmausteesta, koska itsekin on innokas chilikasvattaja.

Laitan tähän alkuun Jukan lähettämää perustietoa: ”Tulisimmat tunnetut chililajikkeet tulevat sieltä Intian niemimaalta. Tulisin luotettavasti mitattu chililajike on Naga Morich (Capsicum chinense), josta on mitattu useampaan kertaan yli 1 000 000 scovillea (Wiki). Intialaiset eivät kuitenkaan taida muistaa, että chili on tuontitavaraa eurooppalaisten löytöretkeilijöiden toimesta sieltä 1500-1600 luvuilta… - Niin, juuri Kolumbus se tarinan mukaan nimesi chilin chilipippuriksi, kun luuli olevansa siellä Intiassa, missä pippuri kasvaa mutta olikin siis siellä eAmerikoissa. Eivät kuitenkaan ole kasveina sukua toisilleen, meinaan chili ja se pippuri...”

Chilin järkyttävän suloinen polte on käytännössä helppoa päästä tuntemaan täällä. Edellisellä Intian matkallani sain vatsataudin ja pyysin hotellin ravintolasta jotakin tautiselle sopivaa ravintoa. Tarjoilija tiesi heti mitä ”mietoa keittoa” minun pitää ehdottomasti syödä. Mietoahan se oli kun savu tuli korvista. Mutta itse asiassa vatsakin rauhoittui - keiton ansiosta tai siitä huolimatta.

Monesti luullaan, että Intiassa curry tai chili on kaikessa ruuassa mukana. Olen kuitenkin onnistunut löytämään myös hyvin pehmeitä makuja. Uskon että käsite ”intialainen ruoka” on vielä mahdottomampi yleistys kuin ”eurooppalainen ruoka”. Vai osaatko eurooppalaisena määritellä sen?

Iloisesti tervehtien Tapani
- vatsa kunnossa ja nauttien siitä että otsansa hiessä pitää intialaisen ruokansa syömän

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Monsuunin vuoksi tänään on hyvin tuulinen päivä, puolipilvistä, mutta ei ole satanut kertaakaan. Kirjoitan tätä tekstiä asuntohotellimme kattoterassilla. Eväänä oli oluttölkki, jonka ehdin juuri juoda vähän yli puolen välin. Sitten tuli tuulenpuuska ja tölkki lensi maahan nurin. Tuijotin kiukkuisen hämmentyneenä taivasta. Sitten katseeni osui vieressä sijaitsevan United Breweriesin pääkonttorin ylimmälle kattoterassille. (Intialainen UB tekee muuten erittäin hyvää Kingfisher-olutta. Ja lienee maailman kolmanneksi suurin panimoyhtiö, omistaa Scottish & NewCastlen kautta mm. Hartwallin). Näin kuinka UB:n kattoterassilta poistui mies, jolla taisi olla jokin salainen ase. Kaatunut olut sattui olemaan Budweiser.

Kuvassa taustalla näkyy aivan meidän talon vieressä sijaitseva UB Groupin tornitalon huippu - mutta ylimmällä terassilla ei ole ketään, eikä keskellä kuvaa lojuvalla naapurin rouvalla ole mitään tekemistä kaatuneen oluttölkin kanssa.

Pommi voi olla kenellä tahansa

Minua epäillään, minua valvotaan, minua tutkitaan ja tarkastetaan niin, että tästä voisi kehkeytyä vainoharhaisen herkälle Suomi-pojalle koomis-traumaattinen stressireaktio. Intiassa nääs tapahtuu terrori-iskuja ja uusia uskotaan tulevan. Varsinkin pelätään pakistanilaisia ääri-islamisteja ja kotimaiset naxaliitit eli maolaississitkin ovat arvaamattomia. Siksi kaikkialla on vartijoita. Jokaisen pikkuisen paremman pikkupuodinkin ovella seisoo vahti tai kaksi. Hotellien ja ostoskeskusten ovilla on metallinpaljastinportit ja vartijat heiluttelevat piippailevia miinaharavia ihmisten kassien ja miesten taskujen edessä. Parkkihalliin tai esimerkiksi meidän UB Cityn pihaan ajettaessa auton alle katsotaan peilillä ja tavaratila tarkastetaan.

Mutta. Olen nyt ollut kolme viikkoa täällä ja tarkkaillut vartijoita aktiivisesti vahvuuksilla varustettujen aurinkolasieni takaa. Näennäisvalvontaa tekevät nämä työllistämispolitiikoilta koppalakinsa saaneet:

1. Ne vähän kärpäslätkää tukevammat metallinpaljastimet piippailee aina samalla tavalla ja vartijat hymyilevät iloisesti aina kun laite toimii. Mutta kukaan ei ole käynyt turvakoulutuksen osaa 2: ”Mitä teet jos vehje piippaa”. Siispä kukaan ei koskaan katso sinne laukkuun tai taskuun selvittääkseen mikä ase sen piippauksen aiheuttaa.

2. Meidän talon parkkipaikan vahdin kärpäslätkästä oli toissapäivänä patteri lopussa. Yhdessä kassissa oli mm. kuusi oluttölkkiä ja säilykkeitä, mutta vehje ei inahtanutkaan. Vartija heilutteli muina miehinä mykkää haravaansa kassin kyljessä ja koetti samalla vaivihkaa tunnustella kädellä. Arveli, että me emme huomaa mitään vajaatoimintaa ja yritti vähän kurkkia kassiin. Ei havainnut mitään pommia ja jäi hämillisenä hymyilemään impotentin vehkeensä kanssa.

3. Vartija katsoo peilillä aina meidän tila-automme keulan alle, mutta ei muihin kohtiin. Lokasuojien sisäpuolelle mahtuisi ainakin 20 kg räjähteitä. Tavaratilaan aina kurkistetaan, mutta esimerkiksi matkustajien ovia ei avata. Tummennettujen ikkunoiden pimentoon meidän jalkatiloihin mahtuisi ainakin 200 kg räjähteitä.

4. Tänään Mantri Squaren kauppakeskuksen kaikki miinaharavat olivat poikkeuksellisesti huollossa. Pääovella kuusi vartijaa taputti kevyesti miespuolisten tulijoiden housujen etutaskuja. Naiset saivat vilauttaen avata käsilaukkunsa naisvartijalle. Yhdeltäkään tulijalta ei otettu pois asetta vyön alta, ei taskusta, ei laukusta. Rahani sain antaa kasööreille ihan itse.

Valvonnan keskeltä tervehtien Tapani
- jonka hatun alta ei ole koskaan pommia löydetty

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Ostin alennusmyynnistä kaksi intialaista pyhäpaitaa. Musta maksoi 4 e ja keltainen 7 e. Olisi pitänyt ostaa kolme - vai mitä mieltä olette?

Kasti, kunnia ja kehitys

Pariskunta tapettiin ’kunnian’ vuoksi. Näin otsikoi The Times of India yhdellä palstalla pienen uutisen ja lehden tuomitseva kanta tapahtuneeseen käy ilmi ’kunnia’-sanan lainausmerkeistä. Jutussa kerrotaan että mies (30) ja vaimo (20) ammuttiin Intian maaseudulla. Murhasta pidätettiin naisen kaksi veljeä ja setä, jotka eivät olleet pitäneet aviomiehen kastia naiselle sopivana. Murhaajat säästivät kuitenkin pariskunnan yksivuotiaan lapsen. Naisen sukulaiset kokivat, että kastisäännöt rikkova avioliitto häpäisi koko suvun ja kuolema oli ainoa tapa korjata häpeä. Intiassa tehtiin viime vuonna 326 tämän tapaista ”kunniamurhaa”.

Kastilaitos ja siihen liittyvä syrjintä kiellettiin virallisesti Intian perustuslaissa vuonna 1950. Etenkin maaseudulla kastit ovat vielä hyvinkin voimissaan. Joku kolumnisti totesi, että kasti on vaaleissa merkittävin valintaperuste. Tärkeintä ei ole ehdokkaan pätevyys vaan äänestäjän kanssa yhteensopiva kasti. Tästä syystä valtaapitävien joukko kuvastaa Intian kastien maailmaa ja toimii kirjoittajan mukaan Intian kehityksen pahimpana jarruna. Muistaakseni hän ehdotti kaupunkilaisopiskelijoille maaseudulle suuntautuvia lähetysretkiä, joilla he kertoisivat hienoista kaupunkilaisista arvoista. Palatessaan he sitten toisivat vastavuoroisesti kaupunkilaisille parempaa maaseutuasioiden ymmärtämystä. Tämä kaikki kehityksen edistämiseksi. Kaunis ajatus.

Mitä on kehitys? Voisin kuvitella että köyhällä maaseudulla se tarkoittaa enemmän ruokaa ja varmempaa toimeentuloa, mutta ei välttämättä muita muutoksia. Ei ainakaan kastijakoon, joka enemmistön mielestä ylläpitää tuttua ja turvallista järjestystä. Bangaloren menestyvässä IT-keskuksessa on helppo nähdä kaupunkilainen käsitys kehityksestä: korkeammalle ja koreammin, enemmän ja makeampaa. Kauniita ajatuksia. Kunhan vain huonompi väki pysyy poissa paremman väen paikoista. Kastijako säilyy.

Kehitystä tervehtäen Tapani
- mutta kehitystä myös epäillen

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Hississä lukee ”20 henkilöä tai 1360 kg”. Keskimääräinen hissimatkustaja painaa täällä siis 68 kiloa. Siirtomaaherran paino on nyt pudonnut pari kiloa vaikka vatsa onkin kunnossa - mutta jalka on kipeytynyt yllättäen alkaneesta jokapäiväisestä kuntouinnista. Eilen joutui keskeyttämään ja tänään jättämään väliin. Miten tässä nyt kehittää painonpudotusta vielä 9 kiloa? Hissiin pitää mahtua, koska meikäläisen kasti saa käyttää portaita vain tulipalon sattuessa. Pitäisikö taas syödä salaattia?

Pornistan jätti Intian kakkoseksi

Kyllä nyt intialaisten kelpaa ilkkua arkkiviholliselleen ”Pornistanille”, kuten Times of India otsikossaan nimittää naapuriaan. Intian lehdissä on riemuiten noteerattu Googlen tilastoja, joissa Pakistanilla on kunnia olla asukasta kohden suhteutettuna maailman kärjessä monilla kyseenalaisilla hakusanoilla.

Pakistan on ykkösenä esimerkiksi sanoilla ’hevonen seksi’ vuodesta 2004, ’aasi seksi’ vuodesta 2007, ’raiskauskuvat’ ja ’raiskausseksi’ vuodesta 2004, ’lapsiseksi’ 2004 - 2007, ’eläinseksi’ vuodesta 2004, ’koiraseksi’ vuodesta 2005. Pakistan on myös kärjessä yleistermillä ’seksi’ ja tietenkin sanalla ’kameliseksi’ - sekä muutamalla lehtien mukaan painokelvottomalla hakusanalla.

Miksi Pakistan on Intian arkkivihollinen? Taustalla on aivan muuta kuin kilpailu nettipornon herruudesta. Brittien siirtomaa Intia itsenäistyi selkeästi ennen Googlen perustamista eli 1947 kahdeksi valtioksi. Hindut muodostivat Intian ja muslimit Pakistanin, jonka erillinen itäosa itsenäistyi 70-luvulla Bangladeshin valtioksi. Intia ja Pakistan ovat koko historiansa ajan kiistelleet, tapelleet ja sotineetkin muslimienemmistöisen Kashmirin omistuksesta. Tämä raja-alue kuuluu Intiaan mutta herättää intialaisissa omistushalun lisäksi epäluuloa muslimiterroristien pesäpaikkana. Kashmir kiristää valtioiden välejä ja toimii jatkuvan nokittelun pontimena. Aiheesta näyttää olevan päivittäin jotakin TV-uutisissa tai lehdissä.

Mistä tulee tämä ”Pornistan”-vahingonilo? Pakistan on siis muslimivaltio mutta Intiassa ei ole virallista valtionuskontoa. Monien intialaisten mielestä pakistanilaiset ovat epäluotettavia ja tekopyhiä uskonnollisuudessaan - ja mikäpä sitä mukavammin alleviivaa, kuin todettu ykkössija nettipornon etsiskelyssä. Sentään yhdessä täkäläisessä uutisessa mainittiin, että aiemmassa Google-raportissa kokonaispornoilijoiden ykkössijaa pitivät siveämieliset intialaiset. Eli kyllä täälläkin osataan.

Siveämielisesti tervehtäen Tapani
- joka ei ole koskaan käynyt Pornistanissa

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Tänään Leena tekee etätöitä kotitoimistosta. Työskentelyyn tarvitaan laajasti huoneistomme laajakaistayhteyttä. Kokemus on osoittanut, että jos olemme molemmat samaan aikaan netissä, minun koneeni toimii kuormitetussakin verkossa mutta Leenan kone lentää ulos tarkasti palomuuratusta NSN:n verkosta. Tämä tarkoittaa sitä että Leenan verkkotarve voittaa ja minä saan tänään luvan vasta työpäivän jälkeen ryhtyä tarkistamaan noita pakistanilaisia hakusanoja ja koettaa googlata Intiaa taas ykkössijalle…

Jumalia on miljoonia mutta liikenteessä kuollaan

Bangaloressa on tavallinen 8 miljoonan intialaisen liikenne. Ajokaistoja ei ole tai niitä ei noudateta, eikä välttämättä muitakaan meikäläisille tuttuja liikennesääntöjä. Jokainen voi ajaa siitä mistä ajoneuvollaan mahtuu, kunhan tööttää. Ja voi ajaa vaikka ei mahtuisikaan, yleensä se jonka keula on pisimmällä on oikeutettu kiilaamaan. Taaempana oleva väistää ja tööttää. Kuorma-autojen ja riksojen perässä lukee yleensä ”Sound Horn” eli ne toivovat mieluummin varoittavaa tööttäystä kuin päälleajoa.

Parven etenemisen logiikka toimii. Edessä olevia varoitetaan, sivuilla olevia varotaan. Varmaan tuttua menoa jokseenkin kaikkialla Aasian liikenteessä. Jollei meno muuten pelota, niin suosittelen riksakyytiä. Kokeiltiin vauhdin hurmaa Punessa ja siinä tunsi kuinka naapurit tulivat melkein iholle!

Seitsemän vuoden kuljettajakokemus Bangaloren liikenteessä, ikää 23 vuotta. Autonkuljettajamme Kumar on nuori mutta ajaa hyvin varmasti. Hän aloitti 16-vuotiaana riksakuskina ja on nyt ajanut muutaman vuoden Toyota Innovalla autovuokraamon palveluksessa.

Yksi hindulaisuuden miljoonista jumalista on Hanuman, apinankasvoinen voiman jumala. Kumar kertoi, että Intiassa yleensä voimailusalin seinällä on Hanumanin kuva. Meidän auton etuikkunalla on pieni Hanuman-patsas. Intiassa ja yleensäkin Aasiassa näyttää siltä, että jokaisella autoilijalla on autossaan jokin suojelusenkeli, jumalankuva tai amuletti. Luulen että tämän ansiosta jokainen uskaltaa ajaa täkäläisessä liikenteessä ja vielä mielipuolen lailla. Meikäläiset ei taida uskoa liikenteessä suojeleviin voimiin? Luotetaan enemmän autokouluun ja liikennesääntöihin.

Asukkaita on Bangaloren kaupungissa 8 miljoonaa, Suomessa 5 miljoonaa. Viime vuonna liikenteessä kuolleiden määrät olivat Bangalore 761 - Suomi 279. Kehitys on täälläkin ollut viime vuosina positiivista ja sitä selitetään muun muassa kaksipyöräisten motoristien kypäräpakolla. Alan varmaan seuraavaksi kerätä kuvia hauskoista kypärävirityksistä, jotka eivät taatusti pysy päässä onnettomuudessa . Mutta onhan täällä näitä jumalia.

Luottavaisesti tervehtäen Tapani
- joka käyttää Kumarinkin kyydissä aina turvavyötä

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Olen outo herra siirtomaaherra ja haluaisin käveleskellä kaupungilla. Mutta jalkakäytävät ovat keskimäärin kuin pommin jäljiltä. Kadun ylittäminen on pelottavaa, kun autot ei väistä ja kaksipyöräinen voi kaahata mistä suunnasta tahansa. Pitää katsoa viiteen suuntaan: vasemmalle, oikealle, eteen, taakse ja kuoppaiseen tiehen. Kuudenteen suuntaan eli ylöspäin ei ehdi katsomaan, paitsi jos haluaa siirtyä elämänsä pyörässä seuraavaan elämään. Jokainen täällä varmaan toivoo seuraavaksi syntyvänsä ison auton kuljettajaksi. Mitä isompi auto Intiassa, sitä isompi etuajo-oikeus.
- No, meilläpä onkin tila-auto ja autonkuljettaja puhuttelee meitä Sir ja Madam. Kuvassa taustalla Kumar, edustalla Sir Sami, Madam Leena ja Madam Mimi:

Siirtomaaherra ei valita kun saan valita

Helppoa on täällä tuntea itsensä siirtomaaherraksi. Intialaisista 55 % on köyhiä, kertoo YK:n tuore mittari Multidimensional Powerty Index. Se kartoittaa paitsi tuloja, myös oloja, kuten koulutus, terveydenhuolto, puhdas vesi, lapsikuolleisuus . Meillä Oakwood Premiere Prestige -asuntohotellin asukkailla Bangaloressa on kaikki niin hyvin.

Mutta Intiassa on siirtomaaherran niskassa valinnanvapauden ies. Sen huomasi Intian suurimassa ostoskeskuksessa, nimeltä Mantri Square Mall. Meidän siirtomaaherrasväki katsasti ensin pikaisesti neljää kerrosta: kauppoja, shoppeja, butiikkeja, myymälöitä… oli iso kuin Kamppi kertaa Jumbo. Sitten laskeuduttiin lauantaiostoksille pohjakerroksen Spar Markettiin - oli iso kuin Tuurin kyläkauppa. Riisiä, soosia, pastaa, voita, leipää, juustoa, keksejä, kaljaa… Käsittämättömät valikoimat kaikenlaista tuttua ja outoa täytettä uuden keittiön kaappeihin. Ostoskärryllisen valitsemiseen meni uuvuttavat kaksi tuntia.

The Times of India -sanomalehden kolumnisti Pransenjit Chowdhury kirjoittaa tänään tuttavastaan, joka vierailulla rikkaan miehen talossa kohtasi hillittömän vieraanvaraisuuden ja valitsemisen vaikeuden:
”Miesparka pyysi appelsiinimehua, jolloin häneltä kysyttiin luomua vai tavallista, lisättyä kalsiumia vai ilman ja vielä minimi vai maksimi määrä hedelmälihaa? Tällöin mies siirtyi sukkelasti teehen. Mutta silloin hänen oli valittava ceylonilaista, yrttiteetä, rooibosta, hunajapensasta, jääteetä tai vihreää. Ceylonilaisen kanssa piti valita maidoksi vuohen, kamelin tai lehmän maitoa. Makeutukseksi oli valittavana juurikas- tai ruokosokeria.
Uupuneena yltiöpäisen monipuoliseen vieraanvaraisuuteen vieras päätti tyytyä lasilliseen vettä. Kuplavettä vai tavallista, kysyttiin häneltä. Kuplavettä, hän vastasi. Häneltä pyydettiin selventämään, maustettua vai maustamatonta? Asia ratkesi lopulta, kun mies ei kestänyt enää vaan puhkesi raivoon: kuolen mieluimmin janoon!

Intiassa noin 400 miljoonalla köyhällä on päivittäin valinnanvapautta vähemmän kuin päivittäisen kaloritarpeen verran, joillakin alueilla vaihtoehtoina toki myös kuoleminen janoon tai saastunut vesi. Onneksi valtava valinnanvapaus on meille runsaudessa eläville itsestäänselvyys.

Iloisesti tervehtäen
Tapani
vapaa siirtomaaherra ja vaihtoehtokotimies

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Meillä on huoneistossa tiskikone mutta kysyväkään Kolumbus ei löytänyt mielettömästä marketista minkäänlaista konetiskiainetta. Myyjätyttö tarjosi ensin pyykinpesujauhetta, sitten kodin putkimiestä ja lopuksi jotain teräspatojen kuurausjauhetta. Siirtomaaherran tiskikone saa levätä. Tiskien hoitamiseksi valitsin täkäläistä työvoimaa suosivan vaihtoehdon: huoneistossamme päivittäin käyvä siivouspartio jatkaa tiskaamista käsin.

Residential Permit - puoliorvon kotimiehen kosketus byrokratiaan

Nyt olen virallisesti ”HOUSE HUSBAND”. Eikä siihen tarvittu kuin kaksi käyntiä Foreigners Regional Registration Officeen. Nyt minulla on oleskelulupa ja kotimies saa tulla ja mennä ja nauttia oleskelustaan Intiassa viisuminsa mukaisesti. Ja vapaasti koska isäni lepää jo haudassa.

Kuljettajamme vei Leenan ja minut virastoon aamulla klo 9. Ulkona talon seinustalla seisoi useita kymmeniä ihmisiä hyvässä jonossa. He eivät nimittäin olleet intialaisia. Avustajamme Noor sen sijaan onneksi oli ja hän oli jonossa valmiiksi kärjessä. Meillä oli mukana passit, hakemukset, kopioita passista, viisumista, työsopimuksesta, todistus pysyvästä majoituksesta ja vielä viisi valokuvaa. Paperiniput ja passit annettiin Noorille, joka oli Leenan työnantajan palkkaama Crown Relocationsin ammattilainen.

Ja sitten odottamaan. Odotushuoneena toimi viraston kyljessä oleva katos, jossa oli pölyinen maalattia, pulunkakkaisia muovipenkkejä ja -tuoleja. Ystävät olivat jo etukäteen neuvoneet, että viraston vessaan ei pidä mennä vaan hotelliin, kadun toiselle puolelle. Mutta mikäs siinä oli lueskella päivän lehteä, mukana vesipullo, varjossa mukavasti noin +25. Ympärillä pyöri miehiä, naisia, lapsia; kaikista maista ja kaiken värisiä, mutta minä olin tietenkin valkoisin. Yllättäen jo reilun tunnin kuluttua Noor vinkkasi meidät ovelle luovuttamaan paperimme henkilökohtaisesti.

Intian kieli on kuulkaa vaikeaa. Hakemuksen käsittelyssä ensimmäinen virkailija rengasti kynällä passien ja viisumien valokopioista tärkeät numerot ja päivämäärät, ja tarkasti, että ne olivat yhtäpitävät oleskelulupahakemuksen kanssa. Murahteli jonkin kysymyksen, jota en ymmärtänyt toistettunakaan. Sanoin etten ymmärrä, voitteko vielä kerran toistaa kysymyksen, jolloin hän sanoi minusta selvästi, että tietenkin sen voi toistaa ja laittoi sitten papereihin puumerkkinsä. Mutta ei toistanut kysymystä. Mitähän se jätti toistamatta?

Sitten seuraava virkailija saman pöydän ääressä tarkasti, että tarkastus oli tehty, kirjoitti oman puumerkkinsä ja antoi meille käsittelynumeron sekä luukkunumeron 2. Sitten jonotettiin erilliseen huoneeseen, missä kolmas virkailija (edellisistä rumista miehistä poiketen kaunis nainen) tarkasti, että kaikki tarkastukset oli tarkastettu ja päästi meidät jonottamaan luukulle 2. Luukulla neljäs virkailija (nainen) otti tietokoneen kameralla naamakuvan (vaikka meillä oli 5 kuvaa mukana!), syötti taatusti tarkastetut tiedot koneelle, antoi lopuksi kuitin ja käski noutamaan lupapaperin klo 16.30 samana päivänä. Tähän hakemuksen jättämiseen meni 1 ½ tuntia.

Iltapäivällä saimme vajaassa puolessa tunnissa lupapaperit . Jotka piti vielä itse tarkasti tarkastaa, etteivät tarkastajat olleet tarkastaneet epätarkasti. Olimme kuulemma onnekkaita, kun selvisimme koko operaatiosta yhteensä parin tunnin jonotuksella. Ilman pätevää avustajaa siihen voisi mennä päivä tai ruuhkasta riippuen jopa toistakin.

Intialainen byrokratia osaa joustaakin. Hakemuksen kaikista vaihtoehdoista ”House Wife” oli tähän tilanteeseen sopivin ammatti, koska se ei vaatinut intialaista kutsukirjettä eikä työsopimusta. Siispä siihen vain kynällä korjaten vaimon paikalle mies! Näin ammatikseni tuli siis ”House Husband”, mutta tässä ammatissa tarvitaan ilmeisesti jonkinlainen holhooja. Onneksi eivät vaimoa siihen kuitenkaan valtuuttaneet, vaan kohtaan ”isän/puolison nimi” on kirjattuna isävainajani Erkki!

Tervehtäen Tapani Erkin poika,
onnellinen puoliorpo ja intialainen kotimies

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Leenalla ei nääs vastaavassa kohdassa ole merkittynä mitään holhoojaa. Ilmeisesti koska hän on ”Project Management Manager”. Sovinistinen tittelinpalvontakulttuuri se on täällä vallalla…

Bangaloresta kajahtaa - kohta

No niin,
Kepan vaatimuksesta blogin pohja on luotu. Otsikko on hieno ja sen alla vakavasti velvoittava ingressi. Tämän päivän työvoimat kuluivat lomalaiselta siihen. Ilta alkaa pimentyä. Taidan lähteä latautumaan saunaan ja kirjoitan ensimmäisen oikean bloggaukseni vasta huomenna. Intiassa nimittäin menee havaintojeni mukaan aina yhden asian hoitamiseen yksi päivä.

Leena menee aamulla lääkäriin vatsatautinsa takia - vaikka minulta on saanut oikeita hoito-ohjeita jo 11 päivää ja ihan ilmaiseksi. Minä pääsin omilla ohjeilla ja ihan vaan Imodiumilla varpusparvitaudista eroon viikossa. Mutta kukaan ei ole guru omalle vaimolleen.