Kehitysmaa voitti

Ayodhyan tapauksesta oli tulossa Lucknown hovioikeuden tuomio torstaina kello 15.30. Kyseessä oli yksinkertaistetusti hindujen ja muslimien välinen kiista oikeudesta harjoittaa uskonnollisia menoja Ayodhyan temppelin paikalla. Kun hovioikeus oli 60 vuoden venyttelyn jälkeen antamassa tällaisesta asiasta päätöksen, niin totta Mooses hindunationalistit ja äärimuslimit keräsivät jo sytykkeitä, keppejä ja kivenmurikoita.

Torstaina kello 15.30 pelättiin levottomuuksien alkavan koko Intian alueella. Oli odotettavissa, että häviäjät eivät olisi hyviä häviäjiä, vaan päättäisivät näyttää kuka oikeasti oli oikeassa. Kaikki poliisit, asevoimat ja turvamiehet oli komennettu asemiin. Bangaloreenkin oli tuotu 18.000 ylimääräistä poliisia. Torstaiksi ja perjantaiksi koulut suljettiin, viinanmyynti kiellettiin, kokoontuminen yli viiden hengen ryhmään tai minkään plakaatin esitteleminen olivat laittomia, kaikki kaupat sulkivat ovensa torstaina kello 15. Länsimaalaisia neuvottiin ylipäätään pysyttelemään sisätiloissa.

Torstaina TV-kanavat tuuttasivat taukoamatta taustatietoa ja spekulointia päätöksestä. Poliitikot ja filmitähdet vetosivat rauhan puolesta osapuoliin: tämä oli näytön paikka, jos pystymme vastaanottamaan oikeuden päätöksen ikivanhasta asiasta, todistamme Intian siirtyneen uuteen aikaan. Kello 15.15 tuli epätyypillisesti ilmoitus: päätöksen julkistamista oli tyypillisesti lykätty ja se tulee kello 16 jälkeen. Siis tyypillistä Intiassa on määräaikojen venyminen, epätyypillistä on, että myöhästymisestä vallan ilmoitetaan etukäteen. Jännitys tiivistyi.

Kello 16 jälkeen TV-kameroiden eteen ilmestyi joukko tuomareita, ympärillä oli saatanallisesti möykkäävä ja tyrkkivä toimittajajoukko, tuomareiden takana jotkut näyttivät voiton merkkiä, huudettiin kovasti, monet kännykkään, mistään ei saanut selvää. Tätä jatkui noin puoli tuntia ja studiojoukkueet yrittivät arvailla, mikä olikaan tuomioistuimen päätös.

Kello 16.30 saatiin kameran eteen yksi tuomari puhumaan, hän kertoi monisanaisesti omista näkemyksistään eikä siitäkään oikein tolkkua tullut. Vasta monen haastattelun jälkeen kello 17 aikoihin alkoi päätös hahmottua toimittajille ja minulle: Ayodhyan temppelin alue oli päätetty jakaa kolmeen osaan, yksi osa muslimeille, kaksi osaa kahdelle hinduyhteisölle.

Iloisesti huokaisten Tapani
- mutta silti alituisesti tarkkaillen kyteekö pinnan alla...

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Siirtomaaherra olisi lyönyt vetoa siitä, että tulee mellakoita. Joku intialainen kirjoitti jossain lehdessä Kansainyhteisön kisoihin liittyvistä lahjus- ym. hygieniaskandaaleista, että mitäs me intialaiset tätä hävetään, mehän olemme oikeasti kehitysmaa kolmannesta maailmasta, täällä on vielä tällaista! Hyvinkin osuvasti ilmaistu. Eli täällähän myös mellakoidaan väkivaltaisesti. Mutta nytpä oikeuden päätös sai aikaan vain hämmennystä, joka tänään perjantaina on hiljalleen tiivistynyt lieväksi tyytyväisyydeksi ja lieväksi tyytymättömyydeksi. Jokainen sai jotakin mutta ketään julistettu voittajaksi. Eli ei niitä väkivaltaisuuksia sittenkään tullut, joten minä hävisin ja julistan Intian voittajaksi. Se oli kehitysmaalta hieno kehitysaskel eteenpäin!

Epähygieenisiä uutisia Intian maineelle

Kuulin Suomen matkallani radiouutisista hauskan vertailun vatsataudin riskeistä. Jos suomalainen matkustaa Belgian sijasta Intiaan, vatsataudin riski on 600-kertainen. Täällä on oltu taas kolme päivää, mutta eipä ole ns. intialainen laihdutuskuuri käynnistynyt. Päinvastoin, kun ruoka on ollut hyvää niin paino on hiukan noussut. En kuitenkaan tohdi ilmoittautua painonnostoon Kansainyhteisön kisoihin, koska tuoreen uutisen mukaan Delhin upouuden painonnostohallin välikatosta oli tippunut levyjä alas.

Paikallisen uutisvirran surullinen puheenaihe on näinä päivinä ollut Kansainyhteisön kisojen järjestelyt Delhissä. Suurkisat koskevat kolmasosaa planeetan väestöstä ja kyseessä on Intian kaikkien aikojen hienoin ja suurin kansainvälinen tapahtuma. Kisat pitäisi avata ensi viikolla, urheilijoita pitäisi tulla jo joukkueittain, kaiken pitäisi olla kunnossa. Mutta, mutta… - kun tämä on Intia. Sanovat intialaiset itsekin ja jopa vaativat syyllisiä vastuuseen.

Tähän mennessä järjestelyissä on valitettavasti nähty jokseenkin kaikki mahdolliset mokat. Lahjontaa, villaisella painamista, sääntöjen vastaista rakennusurakointia, myöhästymisiä, vastuunpakoilua, romahtanut kävelysilta ja 26 loukkaantunutta. Huippu-urheilijoita on jättäytynyt pois, perusteluina mm. dengue-kuumeen riski, hygieniataso ja turvallisuus. Terrorismin uhka lienee todellinen, viime viikonloppuna Delhissä kaksi taiwanilaista loukkaantui, kun pyssymiehet tulittivat turistibussia.

Kaikkialla on havaittavissa, että surulliset intialaiset haluaisivat olla ylpeitä kisoista ja omasta maastaan. Tämä on suuri näytön paikka, Intia halutaan urheilla maailman kartalle. Tavoitteena on samankaltainen maineteko kuin Pekingin olympialaiset Kiinalle. Mutta nytpä sanotaan, että maine on menossa kokonaan ja kisatöppäilyt heikentävät jo Intian kansainvälistä luottoluokitustakin.

Kansainyhteisön suurin uutistuutti BBC on levittänyt hauskoja kuvia kisakylästä, joka odottaa saapuvia urheilijoita, hauskasti käsittämättömän saastaisessa kunnossa. (En nyt käytä hauskaa suomalaissanaa paska, vaikka sitäkin kuvissa näkyy). Intian olympiakomitean pääsihteeri tosin hauskasti totesi, että eri maissa on erilaiset hygieniakäsitykset. - Mitähän hauskaa tässä on vielä tulossa? Vielä ei vatsassa tunnu mitään…

Intialaisten puolesta jännittäen Tapani
- ja nauttien jälleen estottomasti kuullessaan puhuttelussa ”Sir” ja sehän lämmittää siirtomaaherraa melkeinpä enemmän kuin täkäläinen normaalinlämmin 28-asteinen syyspäivä

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Menetin ensimmäisen intialaisen puhelinnumeroni, kun kävin Suomessa työmatkalla. SIM oli nääs lompsassa viisi viikkoa ja pienellä painettujen sääntöjensä mukaan operaattori soitti tarkistussoiton, kun numero oli ollut 30 päivää käyttämättä. Kun en vastannut, panivat tilauksen poikki ja numeron jäihin. Halusin tietenkin pitää vanhan numeron, jota olin jo asiakkaille ja ystäville levittänyt. Käytin lähes työpäivän asioimiseen AirTelin kanssa. Autonkuljettajamme Kumar avusti ansiokkaasti käyttäen perinteisiä intialaisia narratiivisia keinoja. Vaan ei, tässäpä tiedoksi ihka uusi numero: +9188 6106 3914. - Saa soittaa ja tekstailla. Ja plussan paikalle 99588, jos haluaa Globetelin Intia-hinnan 0,17 e/minuutti. Vai tiedätkö halvemman vaihtoehdon?

Viihdesurffailua

Oletteko nähneet intialaisia musiikkivideoita? Niissä on melkein aina tämä kaava: tähti laulaa räytyen, vastakkaista sukupuolta oleva tähti laulaa räytyen, sitten ne laulaa yhdessä, taustalle ilmestyy miehelle miesjoukko & naiselle naisjoukko, kaikki ketkuttavat hurjasti samanaikaisesti samoja liikkeitä, tähti/tähdet rivistöjen edessä/keskellä. Joissakin lauluissa tähtipari MELKEIN pussaa. Tärkein elementti kuitenkin on suurten joukkojen tanssi.

Suosittelen katsottavaksi ”Eros Entertainmentin” tuottaman musiikkikappaleen ”Marjaani” visualisoinnin elokuvasta ”Billu Barber”. Väärien odotusten välttämiseksi huomautan, että mielikuvia herättävistä nimistä huolimatta kyseessä on puhtaan siveää intialaista viihdeperinnettä. Pääosissa ovat Bollywoodin huippusuositut näyttelijät: Kapoorin näyttelijäsuvun kaunoinen Kareena ja kaikkien aikojen rikkain, menestynein ja suosituin 44-vuotias suosikkipoika Shahrukh Khan. Laulajina he ovat toki vain suunaukojia, mutta tiukka esitys kannattaa katsoa, tästä pääset youtubeen http://www.youtube.com/watch?v=Vr6swr0_10Q

Television omistaa yli puolet Intian talouksista eli laitteita on jokseenkin 134.000.000 kappaletta. Kaksi (2) laitetta sisältyy meidän kotimme kalustukseen. Meidän telkkareista näkyy vain 135 televisiokanavaa. Suurin osa paikallisilla kielillä. Intianenglannin- tai englanninkielisiä on noin 40: uutisia, urheilua, elokuvia ja tietenkin musiikkiviihdettä. Käsittämättömän suuri määrä turhuutta ja turrutusta mahtuu niin pieneen kaukosäätimeen.

TV-kanavista mielenkiintoisin ja erikoisin on UTV World Movies, joka esittää erilaisia, kaikenmaalaisia, vähemmän kaupallisia, valtavirrasta poikkeavia, havaintojeni mukaan ei Holly- eikä Bollywood-elokuvia. Kaikki englanniksi tekstitettyinä. Valitettavasti kanavan ohjelmatietoja ei löydy mistään, joten leffojen aikataulut ovat meille arpapeliä. Sattumalta osuimme näkemään Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä. Loistavampi elokuva kuin muistinkaan ja Intiassa katsottuna sen eksotiikka oli varsin kiehtovaa. Ihmisiä oli niin harvassa ja harvapuheisina. Laitapuolen ympäristöt kulkijoineen näyttivät nyt täkäläisin silmin edustavan varsin kohtuullisen elintasoa, vaikka ne oli kuvattu muistaakseni jossain Kyläsaaren maisemissa. Täältä katsottuna siis melkein Kulosaaressa.

Iloisesti tervehtien Tapani
- siirtymässä siirtomaasta kiintomaan kiireisiin ja toviksi bloggaustauolle

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Kanavasurffatessa peukalo ruvella törmäsin johonkin amerikkalaisäijään, joka sanoi vahingoniloisena hääparille, että avioliittoon kuluu kolme sormusta: ”engagement ring, wedding ring and suffering”. Nyt alkaa meidän avioliiton ensimmäinen suffering-vaihe. Lähden huomenna työmatkalle Suomeen YKSIN ja Leena tulee perässä vasta KOLMEN viikon kuluttua. (Intian kotiin palaamme 21. syyskuuta. Bloggaus jatkuu jokseenkin silloin. Samoin meidän ostarin hiekalla täytettyjen ensisammutuskalujen valvonta.)

Tärkeä asia on toistettava

Intiassa pitää varautua toistamaan. Kerralla vain harva asia menee läpi. Monesti vaikuttaa siltä, että intialaisen tulkinnan mukaan yhden kerran sanottu asia ei voi olla tärkeä. Siis mitä tärkeämpi asia, sitä suotavampaa on sen toistaminen. Ja vielä kolmannen kerran. - Tärkein asia, jonka olen koskaan kirjoittanut blogeissani, on vinkki ja linkki Punaisen ristin sivuille Pakistanin tulvien uhrien auttamiseksi. Asia on edelleenkin tärkeä, joten toistanpa sen tässä:

Pakistanissa on satanut niin, että nyt on 14.000.000 (lausutaan neljätoistamiljoonaa) ihmistä tulvien vuoksi tavalla tai toisella hädässä. YK:n mukaan tämä katastrofi on vakavampi kuin vuoden 2004 tsunami. Uutiskuvat ovat lohduttomia, siellä ei pelaa mikään. Mutta sentään presidentti Zardarin lentokoneen huolto pelaa. Hän kävi juuri tarkistamassa yksityiskartanonsa Ranskassa ja vastaanottamassa pari lentävää kenkää Britanniassa. Minun kengännumeroni on 43. Heitin SPR:n katastrofirahaston tilille kahden kengännumeron verran euroja hätää kärsiville. Heittäkää tekin, se käy helposti klikkamalla tästä: http://lahjoita.fi/lahjoitukset/kertalahjoitus ja kengännumeronsa saa päättää itse!

Sandaalit jalassa ja optimistisesti tervehtien Tapani
- joka toistaa tänään tervehtivänsä optimistisesti ja sandaaleissa

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Eihän tuo Pakistanin valtio välttämättä suuria sympatioita ansaitse, enkä puhu nyt pelkästään seitsemän viikon intialaisen aivopesun uhrina. Intia-Pakistan-maaottelussa, jos missä, pata kattilaa soimaa. Molemmat ovat maailmanpankin bruttokansantuotelistalla alapäässä - Pakistan sijalla 128 ja Intia sijalla 121 - ja kuitenkin molemmilla on ydinaseita ja kiihkeitä mielipiteitä rajanaapurista.
Pakistan on harmittavan köyhä kehitysmaa, joka siitä huolimatta suuntaa resurssejaan myös Afganistanin talibanien tukemiseen. Suurin mitattavissa ollut edistysaskel Pakistanin taloushistoriassa lienee ollut se, kun Itä-Pakistan irtautui ja itsenäistyi Bangladeshin valtioksi vuonna 1971. Pakistanin bruttokansantuote nousi roimasti, kun köyhempi puoli väestöstä lähti laskemasta keskiarvoa. Pakistanilaisia on nykyään noin 170 miljoonaa ja bangladeshiläisiä noin 150 miljoonaa - ja Bangladesh on muuten bkt-sijalla 150.
Mutta Pakistanissa on satanut ja sataa edelleen. Vain 1600 on kuollut, mutta 14 miljoonaa ihmistä kärsii. Pakistanilaisetkin rakastavat lapsiaan. Muslimitkin tuntevat nälkää. Tulvan saastuttamasta vedestä sairastutaan Indus-virran rannoilla. Surkeissa telttaleireissä surraan mennyttä kotia. Ne 14 miljoonaa voivat olla väärässä, kuten heidän vallanpitäjänsä, mutta ihmisiä he ovat. Voit näyttää, että sinäkin olet ihminen. Klikkaa tästä http://lahjoita.fi/lahjoitukset/kertalahjoitus

Varoitus: teksti sisältää julmia yksityiskohtia intialaisesta televisiosta

Aitoa väkivaltaa näkyy intialaisissa tv-raporteissa usein. Kanavat kilpailevat sadoista miljoonista katsojista. Satuin esimerkiksi näkemään uutisissa kännykkävideon, jossa joku pikkupuoluesihteeri pieksi sidottua, kiljuvaa 16-vuotiasta poikaa bambukepillä jalkapohjiin, ympärillä kyläläisten joukko katsomassa. Puoluesihteeri selitti puhelinhaastattelussa, että oli piiskaamalla pelastanut raiskaukseen syyllistyneen pojan lynkkaukselta. Pojan isä taas sanoi, että kyseessä oli rangaistus lahjuksiin liittyvän velan takaisinmaksun laiminlyömisestä. Totuus ei kai selvinnyt kenellekään, mutta se oli selvää, että uutiskanava kauhisteli pikkukylässä tapahtunutta ”talibanmaista” tuomiovallan ottamista omiin käsiin. Kannanotto sisälsi ilmeisen piikin ääri-islamin suuntaan, vaikka minusta kyseessä oli ihan tavallinen maaseudun hindukylä.

Toisessa järkyttävässä uutispätkässä kaksi opettajaa valeli itsensä kerosiinilla vesitornissa, ympärillä muutamia tovereita huuteli iskulauseita, alhaalla satoja ihmisiä katsomassa. Opettajat sytyttivät itsensä tuleen ja juoksivat soihtuna portaat alas. Toinen kuoli heti vammoihinsa, toinen vietiin teholle. Kyseessä oli käsittääkseni protesti paikkakunnan koulujärjestelmän jonkinlaista epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Onnistuneesti TV-kameran edessä.

Kolmannessa näytettiin, kun mies löi petturivaimoaan ja naapurit pieksivät vaimon rakastajaa. Tämä pätkä oli kylläkin jotain tositeeveetä ja se vähän naurattikin. Nimittäin ensin kuvausryhmä yllätti pariskunnan naisen kotoa kondomien ympäröimänä. Sitten rakastaja selitti kameralle, että nainen on hänen sisarensa - ja vaikka ei olekaan biologinen sisar, niin mitä se muille kuuluu, mitä hän siellä teki, koska hän itse asiassa oli asentamassa kylmäkonetta! Seuraavaksi tuli aviomies ja naapurit, sitten tuli verta ja sitten vaihdoin kanavaa.

Intian parlamentin televisioidut täysistunnot ovat pelottavia, koskaan ei tiedä mitä siellä tapahtuu. Toisinaan puhuvat yksi kerrallaan, toisinaan puhuvat nyrkit. Mutta olen nähnyt suorassa lähetyksessä kuinka kansanedustajat pomppivat pystyyn, juoksevat salin etuosaan, tyrkkivät toisiaan, heristelevät nyrkkiään, huutavat kaikki yhtä aikaa, kaikkia Intian kieliä. Ainoa mistä tv-katsojana sai selvää, oli puhemiehen huutelu mikrofoniin ’pliis, pliis’. Suomalaisen silmissä kiihtymys näyttää usein sellaiselta, että kyseessä on sekuntia vaille joukkotappelun alku. Mutta naispuolinen puhemies istuu paikallaan autuaan tyynenä, kuin Puotilan puolisokea vanhaemäntä kiikkustuolissaan, ja pyytää poikia piupali-paupali istumaan.

Kiltisti istuen Tapani
- siirtomaaherra, joka osaa salata järkytyksensä

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Juicea mukaillen, en aina oikein jaksa uskoa mä ihmiseen, kun ihmiskunta tekee… uutisvirtaa. Nääs kovin synkkä on virta yli miljardin asukaan maassa. Toisaalta, otetaanpa koko Eurooppa ja Pohjois-Amerikka päälle niin saadaan reilu miljardi asukasta. Kuvitellaanpa että se olisi meidän kotimaamme. Kuinkahan monta raakaa rikosta, säälimätöntä surmatyötä, karmeaa koulukiusaamista ja värisyttävää väärinkäytöstä tulisi päivässä kotimaan uutisissa? Toki täällä on tullut tänään telkkarista yksi hyväkin uutinen: Mysoren kaupungissa tavattiin keskellä asutusta yli kaksimetrinen python, mutta paikalle kutsuttiin käärmeenlumooja, joka vei käärmeen vahingoittumattomana turvaan eläintarhaan.

Kengännumeron verran apua

Britanniassa on yli miljoona intialaisia eli pari prosenttia väestöstä. Jo vuonna 2001 Chicken Tikka Masala julistettiin virallisesti yhdeksi Brittein saarten kansallisruuista. - Tikka Masala ei muuten sisällä Kirkkonummen radan varren kolopesijää vaan sen voisi arkisesti määritellä ’kanaa curry-tomaattikastikkeessa’. Eikä tarvita Berlusconin valistusta sen ymmärtämiseen, että tavalliseen brittiruokaan verrattuna kyseessä on - marketin pakastealtaastakin ostettuna - suorastaan gastronominen herkku.

Berlusconin suunnalta kohdistuu kuitenkin todellinen takaisku Intian. Chicken Tikka Masala on tullut ohitetuksi kaikilla rintamilla. Pizza jyräsi curry-keittiön viime vuonna: liikevaihto luvuin 749 - 330 miljoonaa puntaa ja annosmäärät numeroin 466 - 191 miljoonaa kappaletta. Italialaisia ravintoloitakin on 12.700 intialaisten 12.000 vastaan. Brittien perinteisiä Fish & Chips -paikkoja oli 10.500 eli kolmanneksi eniten. Ja kiinalainenkin ruoka on nousussa…

Intia ei aio luovuttaa. Se tilasi 42 kappaletta lisää upouusia Suhoi-hävittäjiä Venäjältä. Tilauksen arvo on n. 350.000.000 euroa. Entuudestaan tilauksessa näitä rauhankoneita oli 230 kappaletta ja nyt kaupan kokonaisarvo nousee yli 8.000.000.000 (lausutaan kahdeksan miljardin) euron. Muotilentsikat sijoitetaan pääosin koillisrajalle ja Intia perustelee hankintaa sillä, että Kiina modernisoi voimakkaasti asevoimiaan. En halua laskea kuinka paljon tällä rahalla saisi kylvetyksi riisisäkkejä rajan molemmin puolin. Lähden tästä Leenan kollegan epävirallisiin läksiäisiin UB Cityn italialaisravintolaan.

Nälkäisesti tervehtien Tapani
- joka oli eilen virallisissa läksiäisissä ihan intialaisessa ravintolassa, jossa jäätelöä lukuunottamatta kaikki herkut syötiin punjabilaiseen tapaan käsin, kuten kuvasta näkyy…

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Pakistanissa on satanut niin, että nyt on 14.000.000 (lausutaan neljätoistamiljoonaa) ihmistä tulvien vuoksi tavalla tai toisella hädässä. YK:n mukaan tämä katastrofi on vakavampi kuin vuoden 2004 tsunami. Uutiskuvat ovat lohduttomia, siellä ei pelaa mikään. Mutta sentään presidentti Zardarin lentokoneen huolto pelaa. Hän kävi juuri tarkistamassa yksityiskartanonsa Ranskassa ja vastaanottamassa pari lentävää kenkää Britanniassa. Minun kengännumeroni on 43. Heitin SPR:n katastrofirahaston tilille kahden kengännumeron verran euroja hätää kärsiville. Heittäkää tekin, se käy helposti klikkamalla tästä: http://lahjoita.fi/lahjoitukset/kertalahjoitus ja kengännumeronsa saa päättää itse!

Yllättäen ruoka ei yllättänytkään

Työntekijöitä niin paljon että päät yhteen kolisivat. Mutta kolinaa ei kuulunut, koska mekkaloivat kuin Tokion pörssissä. Asiakkaita tupa turvoksissa, mölymusiikki täysillä. Mutta alallaan maailman suosituin oli hiljaa poissa. Big Mac ei ollut edes listalla.

Brigade Roadin (kuvassa oikealla) McDonalds oli pakko testata, kun se ostoksilla sattui nälkäisten kohdalle. Hindujen ja muslimien maassa ei mäkkärin listalta löydy lehmää eikä sikaa. Vain kanaa, kalaa ja vegeä. Ei loukkaa ketään. Vaan houkutti paikalle lauantai-iltapäivällä nuoria ja nuoria aikuisia ruuhkaksi asti. Intialaiset eivät ole vuoronsa jonottajia ja siisti jono muodostuu vain lentokentällä, kun ankarasti paimennetaan hihnojen muodostamille jonotuskäytäville. Mutta siististi jonotettiin mäkkärissä, kun vastaavat kassoille vievät mutkittelevat käytävät oli tehty teräsputkesta.

Suomessa olisi noin neljä (4) McDonaldsia, jos meillä olisi sama mäkkäritiheys kuin Bangaloressa. Nääs 8 miljoonan asukkaan kaupungissa on 7 McDonaldsia. Koko Intiassa näitä on ilmeisesti 123. Mahtava potentiaali valloitettavana tässä yli miljardin ihmisen maassa! Mutta ei ole helppoa näillä markkinoilla. Intialaiset eivät arvosta pikaruokaa ja nopeaa syömistä. Oma kokemukseni ravintolapalvelusta on saanut minut usein ja kiihkeästi kysymään tarjoilijalta onko ruokamme pian tulossa.

Otimme McVeggie-ateriat, joihin kuului kasvispurilaisen lisäksi ranskalaiset ja juoma, maksoi noin 1,50 euroa per ateria. Ei paha. Nokittamalla 0,20 e olisi saanut isot ranskalaiset ja juomat. Listalla oli jännempiäkin tuotteita: Chicken Maharaja Mac, Paneeer Salsa Wrap, McAloo Tikki, Chicken McGrill ja ties mitä niitä oli. Kaikki tuotteet on kuulemma rakennettu Intian markkinoita varten, paitsi ainokaisena kansainvälisellä reseptillä tehty Filet-o-fish.

Tempo oli kaikin puolin hitaampi kuin länsimaissa. Työntekijöitä näytti olevan tiskin takana niin paljon, että haittasivat toistensa toimintaa. Ruoka oli mielestämme maultaan mietoa ellei suorastaan mautonta. Varoituksista ja kokemuksista huolimatta söimme rohkeasti epäröiden myös hampurilaisen välissä olevat salaatit ja majoneesit. Yllättäen ei sitten kuitenkaan tapahtunut sitä ilmiötä, josta jossain muualla paikallista piirakkaa syönyt kirjoitti :”samosa tuli lävitseni ripeästi kuin Porsche”.

Iloisesti tervehtien Tapani
- ainakin tässä kohdassa tyytyväisenä, kun Intia yrittää pitää kiinni kansallisesta kulttuuristaan

P.S. Vähän kyllä harmittaa. Venäläisen löylykilpailijan kuolema Suomessa on noussut maailman nettiuutisissa erinomaisesti esille. Ja uutisen kommentointi kaiken maailman keskustelusivuilla on ollut tietenkin hyvin asiantuntematonta. Asiantuntematonta kuten saunomisen syvimmän olemuksen ymmärtäminen löylykilvan järjestäjien 110-asteisessa saunassa kokoonkeitetyissä aivoissa. Löysin satojen kommenttien joukosta yhden besserwisserin, joka väitti että saunan tarkoitus on sosiaalinen seurustelu, rentoutuminen ja peseytyminen ja lämpötilan pitäisi olla 70-80 °C. - Mutta Suomessa tosimiehet polttaa saunassa venäläisiä ja oman nahkansa, vaan Intiassapa ne valelevat kerosiinilla ja sytyttävät tuleen väärän kastin edustajan kanssa avioituneita sukulaisnaisia. Kuka on mistäkin ylpeä.